torstai 17. syyskuuta 2009

Neiti Julie on loppuunmyyty, Aladdin ja taikalamppu tarjolla marraskuun viihteeksi.











Teatteri Päivölän Neiti Julien esitykset
Kahvelan Kamariteatterissa on loppuunmyyty.




















Pikkujouluporukoille ja muille kaiken ikäisille katsojille on tarjolla Willanäyttämöllä esitettävä Aladdin ja taikalamppu, jonka ohjaa Marko Lindholm.
Käsikirjoituksen on kirjoittanut Marita Jama Tuhannen ja yhden yön mystisten tarinoiden innoittamana.


Aladdinin roolissa nähdään mainio Jukka Saarinen, Prinsessa Basmana viehättävä Mariia Rauramo ja Lampun Henkenä energinen ja hauska, breikkaava Simon Al-Bazoon, joka toimii myös näytelmän koreografina.
Muissa rooleissa esiintyvät Teatteri Päivölän vahvat konkarinäyttelijät, Pentti Autere, Timo Salonen, Maija Honkasalo ja Juho Lehto.
Willan Nuorisoteatterin nuoret valloittavat tanssijoina hovissa, kauppiaina torilla ja vaikkapa lamppukauppiaan kantturana kamelina.
Viehättävät itämaiset tanssijat, hovipojat, eunukit, muheva sulttaani, kaunis prinsessa, kiero suurvisiiri, vikkelät taskuvarkaat, fakiiri käärmeineen ja monet muut ovat näkemisen arvoisia ja riemastuttavat yhtä hyvin aikuisia kuin perheen nuorimpiakin.

Vanha tuttu tarina ja Willanäyttämölle luotu mystinen tunnelma mausteisine väreineen ja itämaisine musiikkeineen tuovat lämpimän tuulahduksen pimeän syksyn keskelle.
Aladdin ja taikalamppu on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, visuaalista iloittelua, hulvatonta huumoria, musiikkia, menoa ja meininkiä.

Harmiton ja viihdyttävä esitys on mitä mainioin vaikkapa työ- tai ystäväporukan illanvieton alkajaisiksi.
Sunnuntaiset päiväesitykset klo 15.00 soveltuvat mainiosti perheille, joissa on pieniäkin lapsia.
Esitys kestää väliaikoineen noin kaksi tuntia. Väliajalla on kahvio.

Teatteri Päivölä ja Willan Nuorisoteatteri toivottavat entiset ja uudet katsojat tervetulleiksi
Willanäyttämön itämaiseen tunnelmaan!
Liput kannattaa varata ajoissa, puh 040-762 1990 tai liput@teatteripaivola.com. Varatut liput voi lunastaa vaikka näytökseen tullessa, lipunmyynti teatterilla on avoinna tunnin ajan ennen esitystä.
Esityspäivät ja -ajat löytyvät Teatteri Päivölän kotisivuilta
www.teatteripaivola.com

-eeva

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Lampun Henki














Vauhdikas ja energinen Simon Al- Bazoon
oli varsinainen löytö Lampun Hengeksi Teatteri Päivölän
Aladdin ja taikalamppu -näytelmään.

Idearikas ja valloittava Simon toimii paitsi breikkaavana Lampun Henkenä, myöskin näytelmän koreografina. Ohjaaja Marko Lindholm oli harjoituksessa suorastaan hengästynyt yrittäessään pysyä kaikkien Simonin oivallusten perässä.
Yhteistyö sujui loistavasti ja lopputuloksena saadaankin taatusti nähdä todellinen kaikkien aikojen Henki!
Jäämme jännityksellä odottamaan.

Sekalaista kuvasatoa ensimmäisistä harjoituksista osoitteessa

http://picasaweb.google.fi/eevamantere698/AladdinJaTaikalamppu?authkey=Gv1sRgCNu-hMrXpMTHmwE

-eeva

tiistai 1. syyskuuta 2009

Prinsessa Basma








Teatteri Päivölän syksyn näytelmässä Aladdin ja taikalamppu prinsessa Basmaa esittää Mariia Rauramo.

Suurvisiiri Samir ( Juho Lehto ) on tullut kosimaan prinsessaa ja pyytää tämän kättä sulttaanilta ( Pentti Autere ). Kaunis Basma ei lämpene vanhan ja lipevän Samirin kosinnalle, vaan hänen unelmissaan siintää komea tumma nuorukainen, jonka hän on nähnyt palatsin ikkunasta.

Elokuun viimeisen päivän harjoituksissa testailtiin joitakin vaatteita. Ensi-ilta on runsaan kahden kuukauden päästä, 14. marraskuuta, joten
asut ehtivät vielä moneen kertaan muuttua ennen kuin roolihahmot löytävät lopullisen muotonsa.


-eeva

maanantai 24. elokuuta 2009

Aladdinin taikalamppu käynnistyi railakkaasti






Teatteri Päivölän syksyn näytelmän Aladdinin taikalampun ensimmäinen lukuharjoitus keräsi runsaasti innostuneita teatterilaisia Willanäyttämölle.

Näytelmä oli roolitettu pääroolien osalta jo ennakkoon ja illan aikana jokaiselle halukkaalle löytyi paikkansa näytelmässä.

Aladdinin roolissa nähdään Jukka Saarinen ja prinsessa Basmana Mariia Rauramo.


Muhevaa sulttaania esittää Pentti Autere, näytelmän pahista, suurvisiiri Samiria Juho Lehto ja hulvatonta fakiiri Fuadia Timo Salonen, mestarinäyttelijämme joka taas pitkästä aikaa ehtii työkiireiltään näyttämölle.
Konkarijoukkoa täydentää mimiikan mestari Jouni Laine, joka tällä kertaa hurmaa yleisönsä pyövelin roolissa. Viime vuotinen Laineen huikea roolisuoritus Hirviön linnan mykkänä Narrina on varmaan monilla vielä tuoreessa muistissa.
Aladdinin leskiäidin roolissa nähdään lukuisissa Päivölän ja Teatteri Betan produktioissa nähty vahva näyttelijämme Maija Honkasalo.

Lampun hengeksi saimme lahjakkaan ilopillerin Simonin, joka tanssii, suunnittelee koreografiat ja auttaa meitä muita löytämään aitoa itämaiden henkeä esimerkiksi puvustuksen yksityiskohtiin.

Aladdin, Lampun henki, Suurvisiiri Samir ja muut roolihenkilöt saivat seuraa hovinaisista, eunukeista, taskuvarkaista ja torikansasta. Ja tietysti myös lamppukauppias kameleineen löysi esittäjänsä.

Teksti luettiin läpi ja sen jälkeen hassuteltiin vähän vaatteilla.
Oikeiden roolivaatteiden valmistumiseen on vielä matkaa, mutta harjoitusvaatteilla saatiin vähän esimakua siitä mitä tuleman pitää.
Nyt ollaan lähtökuopissa ja tästä lähdetään liikkeelle.
Runsaan kahden kuukauden mittainen harjoituskausi tulee olemaan työntäyteinen, mutta taatusti hauska.

Iloisella otteella mennään eteenpäin
ja matkan varrella tunnelma tiivistyy, kunnes saadaan kaikki palikat kohdalleen.
Musiikki, lavasteet, vaatteet, maskeeraus ja tietenkin roolihahmojen kehittyminen vaativat jokainen oman aikansa ja kypsyttelynsä.

Ohjaaja Marko Lindholmin muikeasta ilmeestä saattoi päätellä, että jotain melkoisen velmua meininkiä on odotettavissa.
Eikä puvustaja Eeva Mantereen ja maskeeraaja Sanna Åströmin suunnitelmatkaan ihan perinteisimmästä päästä taida olla.

-eeva

Lisää kuvia löytyy osoitteesta:

http://picasaweb.google.fi/eevamantere698/AladdinJaTaikalamppu?authkey=Gv1sRgCNu-hMrXpMTHmwE

tiistai 18. elokuuta 2009

Aladdin ja taikalamppu starttaa

Teatteri Päivölän ja Willan Nuorisoteatterin syksyn yhteistyöproduktio Tuhat ja yksi yötä - Aladdin ja taikalamppu starttaa lauantaina 22.8. nuorisoteatterilaisten syksyn ensitapaamisen merkeissä. Tuttuun tapaan nuorisolle on luvassa monenlaista teatterileikkiä, liikuntaa ja improvisaatiota.

Aladdinin ohjaaja Marko Lindholm käy tutustumassa nuorisoteatterin tämän syksyn kokoonpanoon. Toivottavasti paikalle saapuu iso joukko sekä vanhoja, että tuoreempia wilnulaisia.
Näytelmän varsinaiset harjoitukset alkavat tekstin luvulla maanantaina. Teatteri Päivölän esityksessä käytetään Marita Jaman Tuhannen ja yhden yön tarinoiden innoittamana tekemää käsikirjoitusta.
Ohjaaja on pitkin kesää rekrytoinut produktioon näyttelijöitä ja taustavoimia ja ydinjoukko Päivölän kokeneita konkareita alkaakin olla jo pääpiirteittäin koossa. Näyttämöltä puuttuu kuitenkin vielä jos jonkinlaista tanssijaa ja roolihahmoa, joihin löytyy tekijänsä nuorisoteatterin parista.

Willanäyttämön syyskausi on pyörähtänyt käyntiin jo muutama viikko sitten, ensimmäiset näytöksetkin ovat jo elokuun puolella. On mainio asia, että Willanäyttämö käy täydellä teholla
jo loppukesästä alkaen. Eri teattereiden esitykset ja harjoitukset täyttävät talon ilta toisensa jälkeen, ensi-iltoja riittää syyskauden jokaiselle kuukaudelle. Aladdin on vuorossa marraskuussa, ensi-ilta on lauantaina 14.11. klo 19.00.

Aladdinin taikalamppu jatkaa satuklassikoiden sarjaa, josta on aikaisemmin nähty Pessi ja Illusia sekä Kaunotar ja Hirviö. Molemmat aikaisemmat olivat todella suosittuja,
loppuunmyytyjä näytöksiä kaikki tyynni. Samanlaista suosiota osataan odottaa myöskin tälle satutrilogian kolmannelle näytelmälle.
Teatteri Päivölä suositteleekin pääsylippujen ennakkovarausta, joko puhelimitse tai sähköpostilla. Esityspäivät ja lipunmyyntitiedot löytyvät Päivölän kotisivuilta http://www.teatteripaivola.com/
Lipunmyynti on alkanut, joten varauksen isommalle tai pienemmälle porukalle voi tehdä vaikka heti. Samanaikaisesti on myynnissä Kahvelan Kamariteatterissa pienryhmille esitettävä Neiti Julie.

Teatterilaisten jännittävä retki itämaiseen mystiseen maailmaan alkaa Willanäyttämöllä.
Aladdinin taikalamppu on varmaan yksi tunnetuimmista Tuhannen ja yhden yön tarinoista.
Marraskuussa on nähtävissä minkälaiseksi tämä tuttu tarina muodostuu Marko Lindholmin ja Teatteri Päivölän kokeneen tekijäjoukon, sekä WilNun innostuneiden nuorten käsissä.

-eeva

perjantai 14. elokuuta 2009

Neiti Julie yllättää



Neiti Julie....Kaisa Malinen
Jean, palvelija...Juhana Rönnkvist
Kristin, keittäjä...Hanna Tarkiainen

Tuskin saatiin kunnolla suunnitelmia valmiiksi ja harjoituksia käyntiin, kun Teatteri Päivölän syysuutuuden August Strindbergin Neiti Julien myynti ryöpsähti vauhdilla käyntiin.

Ilmeisesti Kahvelan pihanäyttämön kesäteatterien huima suosio jätti yleisöön teatterinälän, koska puskaradion kautta levinnyt tieto teatterin siirtymisestä samalla paikalla sisätiloihin on herättänyt suurta mielenkiintoa ja kyselyjen tulvan.
Neiti Julien suunniteltuja keskiviikkoesityksiä on vain kymmenen, alkaen 14.10. Niistä kolme, sekä yksi lisäesitys on jo myyty.

Näytökset myydään kokonaisina yksityistilaisuuksina, joihin mahtuu enintään 15 hengen ryhmä.
Ehkä koko paketin edullinen hinta 300 euroa ( 20 euroa/henkilö) on yksi suosion syy.
Näytelmän kuluessa tarjotaan vieraille pieni iltapala 1800-luvun tyyliin ja koko tilaisuus puitteineen ja näytelmineen henkii viehättävää vanhaa tunnelmaa.

Kahvelan Kamariteatteri on intiimi, viihtyisä ja kodikas tila pienelle ryhmälle. Mikä parasta, se sijaitsee aivan kaupungin keskustan tuntumassa, joten sinne on helppo tulla ja sieltä on helppo lähteä vaikkapa jatkamaan iltaa kaupungin humupaikkoihin.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Neiti Julien merkeissä vietetään monet syksyiset syntymäpäivät. Innostuneet asiakkaat ovat suunnitelleet pukeutuvansa illan teeman mukaisesti vanhanaikaisiin vaatteisiin ja jos jonkinlaisesta napanteripullosta alushameen poimuissa on veistetty tarinaa.
Jo tilaisuuteen saapuminen on oma tarinansa. Syyspimeällä Kahvelan pihalla palavat tulet houkuttelevat saapujan ulko-ovelle, josta ei saata päästä sisään ilman tunnussanaa....

Kartanon perijätär neiti Julie miespalvelijansa ja sisäkkönsä kanssa saavat pelata juhannusöisiä valtapelejään syksyn mittaan moneen kertaan. Kuka viettelee kenet, kuka manipuloi ketä ja miten kaikki sitten päättyykään, jääköön tässä vaiheessa vielä arvoitukseksi.


-eeva

tiistai 11. elokuuta 2009

Elämää kesäteatterien jälkeen

Bloginpitäjä näyttää olleen kuukausia katkolla, sanan varsinaisessa merkityksessä jalka poikki ja toisaalta niin muissa töissä kiinni, etteivät aika ja voimat ole riittäneet tilannetiedotuksiin.

Kesäteatterit tulivat ja menivät

Kulunut kesä on ollut kesäteattereille antoisa, niin meillä kuin kuulemma muuallakin. Kansaa on liikkunut ja käynyt hyvin pyydyksiin. Taitaa olla niin, että hyvä marjavuosi on yhtä kesäteatterien yleisömenestyksen kanssa.

Kirkkoteatteria Juhannuksena Rautatiemuseolla

Teatteri Betan Luther aloitti hyvinkääläisten kesäteatterien sarjan. Rautatiemuseon puistossa esitetty Pietari Särkilahdesta kertova, Jouni Laineen ohjaama uskonpuhdistusnäytelmä löysi yleisönsä ja sai kiitosta virkistävästä uudesta ilmeestä kirkkoteatterin saralla. Uutuutena Lutheria esitettiin myöskin yönäytöksenä. Hämärtyvässä illassa esitetty näytelmä oli vaikuttava kokemus ja yönäytöksiä tultaneen järjestämään myös tulevina vuosina.

Kaksi näytelmää Kahvelan pihanäyttämöllä

Kaupungin keskustassa olevalla Kahvelan pihanäyttämöllä esitettiin Juhana Rönnkvistin ohjaama Aapelin Siunattu hulluus, sekä Anna Brotkinin dramatisoima ja Juho Mantereen ohjaama Lumikki +7.

Kahvelan piha yllättää monet, jotka saapuvat sinne ensi kertaa. Muuten lähes huomaamatta jäävään pihapiiriin saadaan rakennettua 150 hengen nouseva katsomo. Katsomo, sekä entinen kestikievarin hevostalli monine ovineen, ikkunoineen ja luukkuineen rajaavat toimivan ja sympaattisen oloisen näyttämötilan, joka ei juuri muita kulisseja kaipaa.

Kahvelan pihalla tehtiin teatteria nyt neljättä kesää ja sekä teatterilaiset että yleisö ovat löytäneet paikan omakseen. Kiitos paikan omistajalle Aleksi Andelinille, joka on ensinnäkin tehnyt suuren työn säilyttäessään ja entisöidessään pihan rakennukset ja toisaalta on antanut pihan teatterikäyttöön, vaikka aiheutamme monenlaista vaivaa, häiriötä ja hulinaa muuten niin verkkaiseen ja rauhalliseen pihan elämään.

Molemmat näytelmämme saivat huiman suosion ja roppakaupalla kiittävää palautetta. Parin esitysviikon aikana näytöksissämme kävi ennätyksellisesti yli 3000 katsojaa. Useat näytöksistä tulivat loppuunmyydyiksi ja valitettavasti yleisöä jäi myös reilusti rannalle.
Taas tuli todistetuksi, kuinka tärkeätä on varata lippu etukäteen myös näissä kotikaupungin teattereissa. Sillä säästyy pettymykseltä ja pois kääntymisen harmilta, jos näytös on loppuunmyyty.

Entäs sitten

Tässä vaiheessa elokuuta teatterissa eletään jo vahvasti syksy, kevät ja tuleva kesäkin mielessä.

Syksyllä jatketaan Kahvelan onnistunutta kesää siirtymällä pihapiirissä olevan Mummon Mökin sisätiloihin.
Viihtyisässä ja intiimissä yläkerrassa voi kokea elämyksellisen hetken Juhana Rönnkvistin ohjaaman August Strindbergin Neiti Julien parissa.
Lähinnä ryhmille ( max. 15 henkeä ) suunnattu teatteri-ilta 1800-luvun hengessä alkaa jo ulko-ovelta sisään astuttaessa, katsoja voi heti tuntea siirtyneensä menneeseen maailmaan ja olevansa osa esitystä. Vieraistamme huolehtivat Neiti Julien miespalvelija ja sisäkkö näytelmän lomassa. Esityksen aikana tarjotaan pieni pikantti iltapala 1800-luvun tapaan, eikä mikään estä myös katsojia pukeutumasta ajan hengen mukaisesti.
Näitä elämyksellisiä Neiti Julie -iltoja on luvassa kymmenenä keskiviikkona 14.10. lähtien.

Willanäyttämölle valmistetaan pikkujoulukaudeksi niin aikuis- kuin lapsikatsojille sopiva Tuhat ja yksi yötä - Aladdinin taikalamppu, jonka ohjaa Marko Lindholm.
Aladdin jatkaa Teatteri Päivölän klassikkosarjaa, josta on aikaisemmin nähty Pessi ja Illusia, sekä viime vuonna Kaunotar ja Hirviö.
Luvassa on eksoottista itämaista tunnelmaa, kamelinhajuista huumoria, visuaalista ilottelua, outoa musiikkia, kauniita tanssijoita, fakiiri käärmeineen, tietenkään lampun henkeä unohtamatta.
Ensi-ilta on marraskuussa, lauantaina 14.11. ja esityksiä on kaikkiaan 10. Liput on syytä varata hyvissä ajoin etukäteen.

Tulossa juhlavuosi

Teatteri Päivölä valmistautuu juhlimaan ensi vuonna 20-vuotista taivaltaan ja palaa kesäteatterin merkeissä juurilleen Ridasjärven Päivölään.

Juhlanäytelmäksi on valittu Dumas´n Kolme muskettisoturia, jonka ohjaajaksi on kutsuttu Teemu Ojanne.

Muskettisotureista ei tule puuttumaan vauhtia! Tässä näytelmässä on todella jokaiselle jotakin.

Laukkaavat ratsut, taidokkaat miekkailukohtaukset, jännitys ja romantiikka, upeat asut ja hieno musiikki ovat kaikki sitä, mitä Teatteri Päivölässä on vuosien varrella totuttu näkemään.
Esitykset ovat heinä - elokuussa ja odotamme hyvää menestystä ja paljon väkeä sekä estradille että katsomoon.

Suosittua Kahvelan pihanäyttämöäkään ei unohdeta. Ensi kesänä tehdään Ridasjärvellä esitettävien Muskettisotureiden lisäksi lastennäytelmä Kahvelan pihalle.


Muu juhlavuoden ohjelmisto on vielä työn alla. Vuoden 2010 kevät ja syksy ovat toistaiseksi avoinna esitysten ja esityspaikkojen suhteen. Suunnitelmia on vireillä, mutta ne odottavat vielä vahvistusta.


Näillä eväillä jatketaan matkaa kohti syksyä.
Kannattaa pysyä kuulolla ja seurata kotisivujen ohjelmistotietoja, joita päivitetään sitä mukaa kuin esitysten tiedot varmistuvat.

-eeva