maanantai 18. tammikuuta 2010
Teatterin tulevaisuus - keskustelutilaisuus Willalla
Tiistaina 02.02.2010 klo 18.00
teatteriväki on kutsuttu Willanäyttämölle pohtimaan Hyvinkään teatteritoiminnan tulevaisuutta.
Willanäyttämö suljetaan remontin vuoksi elokuussa 2010.
Teatterilaisia askarruttavat kysymykset toiminnan jatkumisesta remontin aikana ja sen valmistuttua.
Yhteisessä, kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa pohditaan näitä kysymyksiä ja pyritään kartoittamaan teatterilaisten toiveita tulevaisuuden toimintamallista.
Willanäyttämö ry:n puheenjohtaja Ilkka Turpiainen kutsuu kaikki asiasta kiinnostuneet teatterilaiset osallistumaan tilaisuuteen.
-eeva
Tunnisteet:
Hyvinkää,
Ilkka Turpiainen,
Willanäyttämö
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Nämäkin jäävät näkemättä
Byrokratia potkii päähän Hyvinkään teatterielämässä.
Lasten riemuksi oli suunniteltu tehdä pienimuotoinen Kirppu-teatteri Haka-kirppiksen kyljessä olevaan tyhjään hallitilaan.
Piti kokeilla talviteatteria Lumikuningattarineen kylmään parin-kolmen sadan neliön halliin.
Siistiin, puhtaaseen ja avaraan tilaan olisi mennen tullen mahtunut kesäteatterimme katsomot lasten istua, katsella ja eläytyä hetkeksi talvisen sadun maailmaan. Teatteri olisi toiminut tilassa loistavasti ilman sen kummempia rakennelmia.
Kirpputoria vetävä pariskunta oli innoissaan
ajatuksesta ja teatterissa puuhattiin jo innolla uutta hauskaa esitystä.
Kirppiksellä on esillä taiteilijoiden maalauksia ja
pienet teatteriesitykset olisivat tehneet siitä todellisen kulttuurikirppiksen.
Tästä piti tulla elämys lapsille ja teatterilaisille pieni irrottelu kesän suurproduktiota odotellessa.
Mutta mitä sanoikaan asiasta byrokratia?
Pelastuslaitoksen kanta oli myönteinen ja heillä ei ollut hankkeen suhteen moittimista.
Ehdittiin jo melkein nuolaista ennen tipahtamista, sillä olimme kuvitelleet siinä suunnassa olevan pahimman kompastuskiven.
Vaan ei.
Rakennustarkastajalta piti saada asiasta lausunto.
Kirpputoripariskunnalla oli jo karvaita kokemuksia näistä byrokratian rattaista, joten he osasivat odottaa sitä mitä tuleman piti.
Marssin rakennustarkastajan juttusille, käsilaukussa pohjapiirros hallista ja mittakaavamallit metallirakenteisista, siirrettävistä katsomoista. Rakennustarkastaja oli miellyttävä herrasmies, joka ei ensinkään nauranut minua ulos lappuineni. Hän kertoi ystävällisesti miten homma etenee.
Tilaan pitää saada rakennusviraston hyväksyntä kokoontumistilaksi. Siis leima lappuun.
Ei riitä, että tila on jo hyväksytty kirpputorin itsemyyntitilaksi,
jolloin se on täynnä pöytiä, pöydät ja pöydän aluset täynnä tavaraa. Pöytien äärellä on myyjiä ja käytävät täynnä ostavia asiakkaita lastenvaunuineen ja ostoskärryineen. Tähän on jo lupa ja leima lapussa.
Sydäntalvella hallin ollessa kylmä sitä ei käytetä kirpputoritarkoitukseen muulloin kuin jouluaikaan. Luppoaikana tila olisi ollut talviteatterin esityspaikaksi erinomainen, katettu ulkotila sateelta ja viimalta suojassa.
Byrokratian pykälien kannalta on aivan toinen juttu, jos samassa tilassa on murto-osa kirpputorin väkimäärästä istumassa katsomossa ja katsomassa puolen tunnin verran muutaman näyttelijän esittämää näytelmää.
Kyllä sentään tällaiseen menoon pitää olla erillinen lupa.
Ja leima lapussa.
Katsomoiden koko on vajaa 10 % hallitilasta, joten turvallista vapaata tilaa olisi reunoilla riittänyt ainakin parinsadan neliön verran. Hallin kolmella sivulla on rekka-auton mentävä liukuseinä ja neljännellä pariovet kirpputorin suuntaan. Mutta ne eivät kelpaa kokoontumistilan poistumistieksi, vaan näiden lisäksi pitää olla ovi.
Toimenpiteitä
Ensin pitää hankkia arkkitehdin tekemä piirustus tilasta suunniteltuine katsomoineen. (ehkä 1000 euroa).
Sitten tehdään rakennustarkastusvirastolle anomus tilan käyttötarkoituksen muutoksesta. Hakemuksen perusmaksu on 250 euroa ja tilan neliöiden mukaan tulee saman verran euroja siihen päälle.
Tässä vaiheessa lasten Lumikuningatarsatu on maksanut ehkä 1500 euroa ja aikaa on kulunut kolmisen viikkoa, eikä vielä ole tapahtunut mitään.
Ehdotin hakemusta kolmena kappaleena, mutta niitä kyllä pitää olla viisi. Hakemuksen allekirjoittaa kiinteistön omistaja, ei siis teatteri eikä tilan vuokrannut kirpputoriyrittäjä.
Tämän jälkeen rakennusvirasto käsittelee asian ja kuulee asiasta kirppiksen naapureita.
Tässä kyseisessä tapauksessa naapurit luultavimmin valittavat asiasta, koska siellä on valitettu kaikesta muustakin kirpputoria koskevasta toiminnasta. Hyvinkäällä kierrätystä kannattava kirpputorikin tuntuu olevan ympäristöuhka.
Tässä vaiheessa käärin pikku piirustukseni laukkuun ja sanoin, että antaa olla jämpti näin.
Jääpä taas tämäkin hauskuus lapsilta näkemättä.
Naapurien valitusten jälkeen rakennusvirasto olisi käsitellyt asian uudelleen ja rahastanut uudet käsittelymaksut. Aikaa ja rahaa olisi kulunut byrokratian rattaissa niin paljon, että tämä sesonki olisi ollut menneen talven lumia ja pienen harrastajateatterin vuoden määrärahat syöty.
Ja jos vaikka raha olisi jostain löytynytkin, niin viimekädessä lupien sorvaamiseen kulunut aika olisi romuttanut tämän hankkeen.
Siellä se halli seisoo tyhjillään ja teatterille muodostui mahdottomaksi tämäkin esityspaikka.
Mutta voivathan Hyvinkään lapset mennä vaikka Helsinkiin, siellä on paljon erilaisia esityksiä tarjolla.
Meidän Lumikuningattarelta ja Prinssiltä ( Anu Vänskä ja Simon Al-Bazoon )ei silti hymy hyydy. Ei auta kuin mennä reippaasti taas koputtelemaan jotain toista ovea. Ehkä se esityspaikka vielä jostain löytyy.
Käytiin ihailemassa Sveitsin lumisia maisemia ja Sveitsin monttua, jossa aikanaan on sijainnut kesäteatteri.
Samalla törmättiin joukkoon reippaita lumikenkäilijöitä,
joita ilahdutti päästä samaan kuvaan prinssin ja kuningattaren kanssa.
Kyllä kansa tarvitsee leivän lisäksi myös sirkushuveja.
-eeva
Aamuposti tarttui aiheeseen:
http://www.aamuposti.fi/Vapaa-aika-ja-viihde/Kulttuuriuutiset/Paauutiset/Byrokratian-pakkanen-taittoi-teatterin-talvikukkasen2
Tunnisteet:
byrokratia,
lumikenkä,
Lumikuningatar,
Teatteri Päivölä,
varoituskyltti
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Muskettisoturit polkaistiin käyntiin
Teatteri Päivölän 20-vuotisjuhlanäytelmän Kolme muskettisoturia ensimmäinen
kokoontuminen ja infotilaisuus pidettiin Ridasjärven Päivölässä 10.1.2010.
Paikalle oli kauniina lumisena pakkassunnuntaina tullut runsaat viisikymmentä entistä ja uutta teatterin harrastajaa.
Virve Ojanne dramatisoi näytelmän Kolme muskettisoturia Alexander Dumas´n romaanin pohjalta. Käsikirjoitus on parhaillaan tekeillä ja työversio valmistuu helmikuiseen lukuharjoitukseen mennessä.
Ohjaaja Teemu Ojanne kertoi tulevan kesän produktiosta ja harjoitusaikataulusta.
Teemu on 2000- luvulla ohjannut useita Teatteri Päivölän produktioita, joten hänen käsiinsä on hyvä jättää myös tämä juhlanäytelmämme.
Teemu on taitava ammattimies, joka tuntee ennakkoon suuren osan näyttelijöistämme, sekä talon tavat ja mahdollisuudet. Teemun ja Virven yhteistyö on saumatonta, joten käsikirjoitus muotoutuu tarpeen mukaan näytelmän edistyessä.
Teatteri Päivölän muskettisotureista on syntymässä reipas goottihenkinen versio, jossa rokataan, ratsastetaan ja miekkaillaan. Dumas´n romanttinen seikkailuklassikko tullaan näkemään uudessa tuoreessa kuosissa, josta ei vauhtia ja näyttävyyttä puutu.
Ohjaajapariskunnan mukaan rooleja riittää isollekin joukolle.
Kolmen muskettisoturin lisäksi näytelmässä on monenlaista herraa ja narria kuninkaasta pyöveliin, sekä runsaasti palvelusväkeä, kardinaalin ja kuninkaan taistelevia joukkoja, upseereja ja ties mitä, joten tehtävää riittää varmasti kaikille halukkaille.
Kaikkiaan kesänäytelmää toteuttamaan odotetaan noin sataa henkilöä, joista kuutisenkymmentä nähdään näyttämöllä.
Talkoohenki on taas tarpeen, kuten Teatteri Päivölän ensimmäisessä koitoksessa Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, josta kaikki alkoi vuonna 1990 Eero Halmeen taitavassa ja rohkeassa ohjauksessa.
Näytöksiä heinä-elokuussa tulee olemaan kaikkiaan 13. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen yönäytösten määrää lisättiin kahdella, koska etukäteiskyselyt ennakoivat yönäytösten runsasta kysyntää.
Uudet näytöspäivät:
Pe 30.7. ensi-ilta, Su 1.8., Ke 4.8., Pe 6.8., Su 8.8., Ke 11.8., Pe 13.8.YÖ, La 14.8. YÖ,
Su 15.8., Ke 18.8., Pe 20.8. YÖ, La 21.8. YÖ, Su 22.8.
Arki-iltaisin näytökset ovat klo 18.30, sunnuntaisin klo 15.00 ja yönäytökset klo 21.00.
Esitys kestää väliaikoineen 2 h 15 min.
Miekkailukohtausten kouluttajaksi ja koreografiksi on saatu näyttelijä Oula Kitti Turusta. Kurssipäiviä on kevättalvella 2-3 ja taisteluharjoitukset jatkuvat Päivölässä myöhemmin keväällä kun säät sallivat.
Rock-henkisen musiikin säveltää Ville Nummenpää.
Musiikin esitystapa on vielä avoin,
mutta toteuttajina kuultaneen tavalla tai toisella
Skyward -bandia, etunenässä laulaja Sanna Åström, joka on jo valittu Lady de Winterin rooliin.
Tässä vaiheessa hevosen omistajia hevosineen ilmoittautui näytelmään neljä, ratsastustaitoisia on valmiina näyttelijäkaartissa jo enemmänkin.
Tarvittavaa koulutusta ratsastukseen ja hevosten käsittelyyn järjestetään tarpeen mukaan. Entiseen malliin "hevoskoordinaattorina" toimii Ilkka Turpiainen, Niina Raunio on lupautunut toimimaan kouluttajana.
Kuvassa Simon Al-Bazoon, joka on lupautunut tekemään tanssikoreografioita ja ohjaamaan muuta liikuntaa. Hänet nähdään kesällä jossain roolissa myös näyttämöllä.
Kuvataiteilija Anu Kolmonen värvättiin puuhaamaan rekvisiitan ja lavasteiden parissa.
Mervi ja Ilkka Turpiainen painivat teatterin taloushallinnon parissa, sekä muissa johtotehtävissä ja sen lisäksi kaikessa mahdollisessa muussa estradin takana.
Mervi paistaa hyvät pullat ja myy liput, puheenjohtajamme Ilkan erityistyönimike on jo vuosia ollut "WC-vastaava". Ehkäpä se tänä vuonna kirjataan jo käsiohjelmaankin, vaikka toiveena onkin nähdä Ilkka taitavana ja hurjana ratsastajana myös näyttämöllä.
Puvustuksesta, markkinoinnista, lipputoimistosta ja
niistä sun näistä huolehtii Eeva Mantere, joka on
kuvassa Päivölän upealla lumisella pihalla
16-vuotispäiväänsä viettävän Ida Akkilan kanssa.
Eevalle Päivölän tanner on tuttu jo 20 vuoden takaa,
mutta Ida ja monet muut nuoret odottavat innokkaana kesää päästäkseen ensimmäistä kertaa
näyttelemään tällä estradilla.
Pihan kivipengerrys ja katsomon paikka on tyyni ja rauhallinen auringossa hohtavan lumipeitteen alla.
Voi vaan hiljaa mielessänsä kuvitella miten näillä kohdin on täysin toisenlainen tunnelma kesällä, kun 1600-luvun Ranska muskettisotureineen, hevosineen, miekkataisteluineen ja väkijoukkoineen valloittaa koko lähiympäristön.
Tulevia tapahtumia:
Lauantaina 13.2. YSTISRUMBA II Willanäyttämöllä
Klo 11.00 - 18.00 ohjattua teatteritoimintaa
-Luovaa draamailmaisua Jouni Laineen tapaan,
-Teatterileikkejä vetäjänä Niina Raunio
-Tanssin humbaa, lantiot letkeäksi ohjaa Simon Al-Bazoon
-Tajunnanvirtaa, Luovia kirjoitusharjoituksia / kohtausten kirjoittamista ja tajunnanvirtaa
vetäjänä Anna Brotkin
- Valokuvaus, Kaisa Malinen jatkaa Teatteri Päivölän kotisivujen jäsenkuvaston kuvaamista
- Ruokailu ja kahvitauko Willalla jossain sopivassa välissä
- ym.
Klo 18.00 - 22.00 vapaata " tanssia, peliä ja seurustelua"
ystävänpäivän merkeissä.
Osallistumismaksu 5 euroa sisältää kevyen kenttälounaan ja kahvit, maksu kerätään paikalla.
Ilmoittaudu Eevalle!
Sunnuntaina 14.2. MIEKKAILUKURSSIN 1. päivä Willanäyttämöllä
Oula Kitin vetämä kurssipäivä klo 10.00 - 16.00
kaikille halukkaille Muskettisotureissa näytteleville ( huom! myös
naiset!)
Ilmoittaudu Eevalle!
Tiistaina 16.2. LUKUHARJOITUS Willanäyttämöllä
Kolmen muskettisoturin 1. lukuharjoitus. Kaikki mukaan!
Tästä se lähtee!
-eeva
Tunnisteet:
Kesäteatteri,
Kolme muskettisoturia,
Teatteri Päivölä,
Ystisrumba
torstai 7. tammikuuta 2010
Teatterigaala 2010
Loppiaisaattona 5.1.2010 hyvinkääläinen teatteriväki juhli Ravintola Harlekiinissa vuotuista juhlaansa perinteisen Teatterigaalan merkeissä.
Teatteri Betan, Teatteri Päivölän ja Willan Nuorisoteatterin jäsenten lisäksi tilaisuuteen oli saapunut myös joukko Teatteri Hynän edustajia. Väkeä oli salin täydeltä, kaikkiaan runsas sata juhla-asuun pukeutunutta teatterilaista. Mukana oli ilahduttavan paljon nuorta väkeä.
Ilta aloitettiin ruokailulla heti pöytiin asettauduttua. Tänä vuonna illalliskortin hinta oli 15 euroa aikuisilta ja 10 euroa alle 12 vuotiailta lapsilta. Illalliskortti sisälsi maittavan juhla-aterian alkusalaatteineen, sekä jälkiruoaksi kakkukahvit.
Illan vauhdikkaina juontajina toimivat Mika Sipilä ja Olli Viitasalo. Hulppeat ja hauskat Stand up- juonnot noudattivat eko- ja hyväntekeväisyysteemaa ja juontajien"ekologiset merkkiasut" vaihtuivat tuhkatiheään ohjelman edistyessä. Hyväntekeväisyyspuhelimeen ehti illan aikana kertyä runsaat neljä miljardia euroa jaettavaksi lyhentämättömänä Jari Sillanpäälle Paavolan visiitin palkkiona....
Heti ruokailun jälkeen katsottiin Jyri Similän toteuttama videokooste kuluneen vuoden teatteriesityksistä. Jyri pahoitteli, että kooste oli osittain ajan ja osittain materiaalin puutteen vuoksi jäänyt vähän vaillinnaiseksi.
Video alkoi Teatteri Betan Luther -näytelmällä ja jatkui kuvakoosteella Willan Nuorisoteatterin koulusurmanäytelmästä Bang Bang. Koosteeseen olivat ehtineet mukaan myös Teatteri Päivölän kesäteatterinäytelmä Siunattu Hulluus, sekä pikkujouluajan yhteistuotanto Aladdin ja taikalamppu.
Muita vuoden 2009 näytelmiä olivat mm lastennäytelmä Lumikki +7, sekä Neiti Julie. Willan Nuorisoteatteri esitti Bang Bangin lisäksi kaksi Marko Kanervan runokoostetta, sekä nuorisonäytelmän Saari kaukana täältä.
Perinteiden mukaan illan aikana nähtiin monenlaista ohjelmaa teatterilaisten esittämänä.
Jaana Mikkolan ja Sirpa Salmen hauska nunnaduo aloitti ohjelmaosuuden Teemu Mikkolan kanttori Tuutisen säestyksellä.
Diandra Flores ja Anssi Häkkinen esittivät hengästyttävän hienoa yhteismusisointia.
50-luvun hengessä tunnelmoi laulajatähti Aune alias Maija Honkasalo. Häntä säesti ystävänsä Birgitta eli Eija Koivisto.
Tässä vaiheessa kuvaaja unohtui seuraamaan ohjelmaa niin intensiivisesti, että loput illan ohjelmasta kuten myös gaalavieraat jäivät ikuistamatta.
Teatterit palkitsivat ansioituneita jäseniään.
Niina Raunio jakoi Willan Nuorisoteatterin puolesta vuotuiset prinssin ja prinsessan ruusut Vesa Markukselle ja Sonja Reijoselle. Henrika Vehmainen, Mica Ikonen ja Kari Isola saivat kuvataulut ansioistaan Bang Bang -näytelmässä.
Teatteri Beta muisti vuoden näyttelijätyön pokaalilla Juho Manteretta ansiokkaasta roolityöstä Pietari Särkilahtena. Vuoden nuoren teatterilaisen pokaalin sai Linda Laaksonen, joka ehti mukaan moneen näytelmään ja on osoittanut esimerkillistä aktiivisuutta Teatteri Betan toiminnassa. Erityisen 50-pykälän tolpan sai Roy Sirniö, joka on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt urakoida jo 50 näytelmässä. Teatteri Betan palkinnot jakoi ja kiitokset lausui Jouni Laine.
Ilkka Turpiainen jakoi Teatteri Päivölän perinteiset Eero-patsaat, jotka on veistänyt Pentti Levander. Naisten patsaan sai 13 vuoden ansiokkaasta taloudenhoidosta ja monista muista taustatöistä Mervi Turpiainen. Miesten Eeron sai Teatteri Päivölän pitkäaikainen jäsen ja yhteistyökumppani Jouni Laine.
Eeva Manteretta muistettiin Aladdinin taikalampun puvustuksesta kukkakimpulla ja valokuvataululla.
Teatteri Hynä oli paikalla joidenkin vuosien tauon jälkeen ensimmäistä kertaa, joten he eivät tällä kertaa ehtineet mukaan ohjelmantekoon ja heidän palkitsemistilaisuutensa on tavannut olla myöhemmin keväällä.
Monien musiikkiesitysten lisäksi nähtiin Kaisa Malisen ja Simon Al-Bazoonin kaunis ja sykähdyttävä tanssi Romeo ja Julia.
Tarinan kertoi Venla Lehto ja Diandra Flores soitti viululla Romeon ja Julian rakkausteeman. Tanssin puvut olivat Eeva Mantereen käsialaa.
Kuvaajan kamera ei pysynyt mukana kiivasrytmisessä tanssissa, joten kuva on tanssin harjoituksista.
Tavan mukaan illan virallisen ohjelman päätti
Tre Små Troll,
Jouni Laine, Jyri Similä ja Marko Lindholm,
hienolla laulu/kuvaelmallaan, jossa kerrottiin naisesta ja aseesta ja taksista.....vai miten se menikään...
Frakkiasuinen Tre Små Troll saateltiin huikein aplodein estradilta suunnittelemaan ensi vuoden gaalan ohjelmaosuuttaan.
Mukava ja viihtyisä ilta päättyi vapaaseen seurusteluun ja tyytyväinen gaalayleisö siirtyi ennen puolta yötä kotiin tai jatkamaan juhlintaa kaupungin yöhön.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)