tiistai 18. elokuuta 2009

Aladdin ja taikalamppu starttaa

Teatteri Päivölän ja Willan Nuorisoteatterin syksyn yhteistyöproduktio Tuhat ja yksi yötä - Aladdin ja taikalamppu starttaa lauantaina 22.8. nuorisoteatterilaisten syksyn ensitapaamisen merkeissä. Tuttuun tapaan nuorisolle on luvassa monenlaista teatterileikkiä, liikuntaa ja improvisaatiota.

Aladdinin ohjaaja Marko Lindholm käy tutustumassa nuorisoteatterin tämän syksyn kokoonpanoon. Toivottavasti paikalle saapuu iso joukko sekä vanhoja, että tuoreempia wilnulaisia.
Näytelmän varsinaiset harjoitukset alkavat tekstin luvulla maanantaina. Teatteri Päivölän esityksessä käytetään Marita Jaman Tuhannen ja yhden yön tarinoiden innoittamana tekemää käsikirjoitusta.
Ohjaaja on pitkin kesää rekrytoinut produktioon näyttelijöitä ja taustavoimia ja ydinjoukko Päivölän kokeneita konkareita alkaakin olla jo pääpiirteittäin koossa. Näyttämöltä puuttuu kuitenkin vielä jos jonkinlaista tanssijaa ja roolihahmoa, joihin löytyy tekijänsä nuorisoteatterin parista.

Willanäyttämön syyskausi on pyörähtänyt käyntiin jo muutama viikko sitten, ensimmäiset näytöksetkin ovat jo elokuun puolella. On mainio asia, että Willanäyttämö käy täydellä teholla
jo loppukesästä alkaen. Eri teattereiden esitykset ja harjoitukset täyttävät talon ilta toisensa jälkeen, ensi-iltoja riittää syyskauden jokaiselle kuukaudelle. Aladdin on vuorossa marraskuussa, ensi-ilta on lauantaina 14.11. klo 19.00.

Aladdinin taikalamppu jatkaa satuklassikoiden sarjaa, josta on aikaisemmin nähty Pessi ja Illusia sekä Kaunotar ja Hirviö. Molemmat aikaisemmat olivat todella suosittuja,
loppuunmyytyjä näytöksiä kaikki tyynni. Samanlaista suosiota osataan odottaa myöskin tälle satutrilogian kolmannelle näytelmälle.
Teatteri Päivölä suositteleekin pääsylippujen ennakkovarausta, joko puhelimitse tai sähköpostilla. Esityspäivät ja lipunmyyntitiedot löytyvät Päivölän kotisivuilta http://www.teatteripaivola.com/
Lipunmyynti on alkanut, joten varauksen isommalle tai pienemmälle porukalle voi tehdä vaikka heti. Samanaikaisesti on myynnissä Kahvelan Kamariteatterissa pienryhmille esitettävä Neiti Julie.

Teatterilaisten jännittävä retki itämaiseen mystiseen maailmaan alkaa Willanäyttämöllä.
Aladdinin taikalamppu on varmaan yksi tunnetuimmista Tuhannen ja yhden yön tarinoista.
Marraskuussa on nähtävissä minkälaiseksi tämä tuttu tarina muodostuu Marko Lindholmin ja Teatteri Päivölän kokeneen tekijäjoukon, sekä WilNun innostuneiden nuorten käsissä.

-eeva

Ei kommentteja: