maanantai 7. maaliskuuta 2011

Kesää odotellessa.

Kesäteatteri uinuu vielä lumen alla.

Anu Vänskä päivittelee katolla olevan lumen määrää

Näyttelijä Anu Vänskä  keskittyy tällä hetkellä vahvasti La Poncian rooliin Teatteri Päivölän näytelmässä Bernarda Alban talo, jonka ensi-ilta on huhtikuun alussa.
Siitä huolimatta taustalla siintää jo ajatus kesästä,  kesäteatterista ja nimiroolista Arto Paasilinnan näytelmässä Suloinen myrkynkeittäjä.


Anun tulevan kesän roolihahmo on everstin leski Linnea Ravaska.
Syntynyt Helsingissä 1910.

Maaliskuisella kuvausreissulla poikettiin kesäteatterin pihamaalla Hämeenkadun varrella katsastamassa mitä sinne kuuluu.
Pihapiirissä oleva kahvila on vaihtanut pyörittäjää sitten viime kesän ja nykyisin pihan mökissä on kreikkalainen ruokapaikka  Andys Taverna.

Kesäteatterin kulissina toimiva vanha kestikievarin hevostalli seisoo hiljaisena lumien keskellä, ikäänkuin odottaen kesää ja elämää ympärilleen. Se on seisonut siinä jo ainakin sata vuotta.

Piharakennus sopiikin paremmin kuin hyvin tulevaan rooliinsa everstinnan mökkinä ja näyttämönä humoristiselle näytelmälle, jossa tullaan näkemään vahvoja tunteita ja äkkinäisiä juonen käänteitä laidasta laitaan.


Anu pisti tuulemaan ja tiputteli lumia tulevan mökkinsä katolta.
"Pienen punaisen torpan pihamaalla hääri siroluinen mummeli kädessään keltainen kastelukannu, josta hän ripotteli vettä seinän vieren orvokkipenkkiin.  Livertelevät räystäspääskyset sujahtelivat mummon pään yli poutaiselle taivaalle, kimalaiset surisivat, nurmikolla nukkui laiska kotikissa."
                                                                                           Arto Paasilinna

Ihan näin auvoista ei Linnea Ravaskan elämä torpassaan kuitenkaan ole.

Kesäteatterin ensi-ilta on 29.7.2011 ja sitä esitetään elokuun aikana kolmetoista kertaa.
Näytelmän ohjaa Juho Mantere.

Kesää odotellessa.
-eeva
Kuvat:  Eeva Mantere

Ei kommentteja: