sunnuntai 31. elokuuta 2008

Kaunotar ja Hirviö







Kaunotar ja Hirviö -produktio on pyörähtänyt käyntiin.
Nimirooleihin on valittu Anu Mustonen ja Jyri Similä.

Olin suunnitellut ja ommellut Kaunottaren ja Hirviön asuja joitakin päiviä ja sain ne kutakuinkin valmiiksi. Maskeeraaja Sanna Åström rakensi Hirviön naamion yhteistyössä Salla Tikkasen kanssa. Asiassa oli edistytty siinä määrin, että saatoimme yhdistää aikaansaannoksemme ja sopia markkinointikuvausten päivän sunnuntaiksi. Puvustus ja maskeeraus tapahtui puodillani ennen lähtöä Hanna Tarkiaisen studiolle.

Jyri otti mietiskellen ensimmäistä kertaa kontaktia uuteen ulkoiseen olomuotoonsa. Hän oli aloittanut tutustumisen narsistisen Hirviön sisimpään jo aikaisemmin yhteistyössä ohjaaja Marko Lindholmin kanssa. Myöhemmin näyttämöharjoituksissa nähdään miten ulkoinen ja sisäinen olemus kohtaavat. Ulkoasua muokataan tarpeen mukaan näytelmän edistyessä.

Naisvaltaisen kuvausporukan yksimielisellä päätöksellä komean ja raamikkaan Hirviön peppu todettiin siinä määrin mallikkaaksi, että ehkä vaan keskitytään olennaiseen ja markkinointistrategia suunnitellaan pyörimään sen ympärillä...

Ensin käytiin Jyrin kanssa kuvauskeikalla Hannan luona. Lopulta illansuussa saatiin Kaunotar Anukin kotiutumaan Savon reissulta ja mukaan kuvaussessioon.

Luonnonkaunis Anu sai kevyen kuvausmeikin. Olin ommellut Kaunottaren ensimmäisen asun täysin arviokaupalla, joten se vaati pientä viimeistelyä ennenkuin päästiin yhteiskuvauksiin Hannan studioon.

Nyt vaan odotellaan jännityksellä kuvausten tuloksia.

Komea Hirviö ja kuvankaunis Kaunotar lumoavan tarinan näyttävänä pääparina lupaavat ainakin silmänruokaa niin äideille, isille kuin koko perheellekin.

-eeva









1 kommentti:

Ansku Henriksson kirjoitti...

Go Jyri Go,
Odotan innolla jo näkeväni tämän!