sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Valokurssi
Willanäyttämöllä järjestettiin valokurssi, jossa halukkaat saivat teatterivalaistuksen perusoppia.
Kaksipäiväinen kurssi oli antoisa ja ohjelmaltaan tiivis. Valaistuksen ihmeisiin saatiin tutustua sekä teoriassa että käytännössä.
Kurssin vetäjänä toimi valaistuksen ammattilainen Mikko Pirinen.
Osallistujat olivat eri teatteriryhmistä,
Teatteri Päivölästä, Willan Nuorisoteatterista, sekä Hynästä.
Kaikkiaan kurssille osallistujia oli kahdeksan, joista osa oli tekniikan vanhoja konkareita ja muutama vasta aloittelemassa tutustumista valonheittimien ja piuhojen maailmaan.
Kurssin tavoitteena oli antaa valmiuksia toimia teatteriproduktioiden tekniikan parissa erityisesti Willanäyttämöllä, mutta opittuja asioita voi tietenkin hyödyntää myös muualla.
Lauantain kurssipäivänä oli kalustoon tutustuttu lähinnä Willan studiossa.
Sunnuntaiaamun pikavierailu kurssipaikalle osoitti, että asiasta oltiin innostuneita. Kurssilaiset olivat täsmällisesti paikalla opetuksen alkaessa. Tekniikan ammattilaisen opeista ei haluttu menettää hetkeäkään.
Parin päivän kurssilla on mahdollisuus vain pintaraapaisuun valaistusasioissa, totesi kurssin vetäjä Mikko Pirinen.
Toivottavasti kurssilaiset hankkivat käytännön kokemusta eri produktioiden parissa ja saadaan järjestettyä syventävä jatkokurssi joskus lähitulevaisuudessa.
Teatteri tarvitsee tekniikan tekijöitä.
-eeva
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti