perjantai 19. syyskuuta 2014

TULE MUKAAN!

HEI SINÄ JOKA RAKASTAT TEATTERIA!
Tulehan mukaan Ei menny huonosti, muttei menny Hyvinkää -poliittiseen ja/tai yhteiskunnalliseen satiiriin. Ensi kokoontuminen on sunnuntaina 28.9. klo 13 Paikkana Putsku. Ilmoitathan Pilville, jos olet tulossa muttet pääse nyt sunnuntaina treffailemaan. Muuten Hyvinkäänkatu 6:ssa tavataan, kuullaan lisää työskentelytavasta ja makustellaan aihetta.
muutama lause jutusta:

Kyseessä on ajankohtaisteatterin ja improvisaation keinoin yhdessä koostettava esitys Hyvinkäästä.
Harjoituksia suunnittelin pidettäväksi noin kerran viikossa syksyllä ja ensiesitys voisi olla tammi-helmikuussa. Yritän osuttaa harjoitukset aikaan, jolloin ei ole Antigonen harjoituksia. Esimerkiksi perjantai-iltaan tai sunnuntaipäivään.

Joka viikkotapaamiseen ohjaaja tuo jonkin teeman tai otsakkeen, josta improvisoidaan ja harjoitellaan kohtauksia, tilanteita, lauluja, pantomiimia. Harjoitusten jälkeen kirjoitan/kirjoitamme käsikirjoitusta tehdyn pohjalta. Porukat siis vaikuttavat itse paljolti siihen, millainen jutusta tulee! Mielestäni tämä on tosi innostava tapa tehdä teatteria.
Tällä hetkellä olen saanut mukaan viidestä kuuteen kiireistä ja innostunutta tekijää. Määrä saattaa muuttua. Kaipaan mukaan myös tuntemattomia ja sellaisia, joilla on aikaa. Eli jos tiedät jonkun potentiaalisen, vinkkaathan puolestani! Esiintymiskokemus ei ole välttämätön, rohkeasti mukaan uudetkin tulokkaat. Toivoisin kuitenkin että olet täysi-ikäinen tai jotain sinne päin. Ja huom! Tähän juttuun voi tulla mukaan myös vähän niin kuin vaiheittain. Eli jos olet kiinnostunut aiheesta muttet voi osallistua esitykseen, voit tulla mukaan muokkaamaan juttua, ja toisinpäin: jos haluat vain esiintyä mutta alkusyksysi on esimerkiksi kiireinen, voit tulla mukaan kun juttu "lyödään kasaan".
Pilviltä lisätietoja pilvi.kallio@gmail.com / p. 045 650 2651

PS Jos etsii tälle jutulle henkisiä sisaruksia, niin esimerkiksi Bertolt Brechtin tekstit voisivat olla tutustumisen arvoisia. Tai Susanna Kuparisen ohjaamat Eduskunta 1 ja 2 Ryhmäteatterissa.

Pilvi Kallio
Ohjaaja

maanantai 18. elokuuta 2014

Viimeinen viikko.

Teatteri Päivölän kesän 2014 viimeiset esitykset Kievarin pihalla
tällä viikolla.


Jussi Kylätasku
MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI
Ohjaus Kawi Isola

Sunnuntaina 24.8. klo 17.00 viimeinen esitys

Lippuja saa teatterin portilta tunnin ajan ennen esityksiä.
Ennakkovaraukset 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.
Liput 15 / 10 e ( alle 16 v )

 
Veera Salmi
PULUBOI
Ohjaus Pilvi Kallio


Lauantaina    23.8. klo 15.00  viimeinen esitys

Lippuja saa teatterin portilta tunnin ajan ennen esityksiä
Ennakkovaraukset 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com
Kaikki liput 10 e


-eeva

torstai 14. elokuuta 2014

Viimeisiä viedään!




VIELÄ EHDIT NÄHDÄ SUOSITUN KOMEDIAN
MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI.

KAKSI ESITYSTÄ JÄLJELLÄ!




Viimeiset esitykset Kievarin pihalla, 

Hämeenkatu 31


TIISTAINA           19.8. KLO 19-00
SUNNUNTAINA 24.8. KLO 17.00

Lippuja saa teatterin portilta tunnin ajan ennen esitystä.  Ennakkovaraukset puh 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.
Liput 15/10 e (alle 16 v )

Jarkko Wilkman, Tiina Alapaattikoski ja Jouni Koikkalainen Teatteri Päivölän näytelmässä Mies, joka ei osannut sanoa ei.


-eeva

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Naurunpyrskähdyksiä ja aplodeja.




MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI
on hulvatonta huumoria, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Viimeistä edellinen viikko Kievarin pihalla,
Hämeenkatu 31, Hyvinkää.

Keskiviikkona  13.8. klo 19.00
Lauantaina       16.8.  klo 19.00

Näytöksiin on lippuja saatavana teatterin portilta tunnin ajan ennen esitystä.
Ennakkovaraukset puh 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.

TERVETULOA! 
Jouni Koikkalainen pappismies Aimon roolissa joutuu monenlaiseen pyöritykseen.





PULUBOITA pitkin viikkoa.



Isä, Niklas Väyliö ja Poni, Ella Putola

Tiistaina illalla, torstaina ja perjantaina päivällä.

PULUBOIN seuraavat esitykset Kievarin pihalla, Hämeenkatu 31, Hyvinkää
Tiistaina        12.8. klo 19.00
Torstaina       14.8. klo 10.00
Perjantaina    15.8. klo 10.00 ja 12.00

Kaikkiin esityksiin on vielä saatavana lippuja teatterin portilta ennen esitystä.
Ennakkovaraukset puh 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.
Kaikki liput 10 e.
Tarjous koululais- ja päiväkotiryhmille 7 e / lippu. 

Konsta Laukkanen ja Silja Malhonen tanssivat "kikapoota".

Ponilla on mustikansininen suu.  Ella Purola.

TERVETULOA!

Sunnuntain esityksessä tilaa.



MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI
SUNNUNTAINA 10.8. KLO 19.00
KIEVARIN PIHALLA, HÄMEENKATU 31, HYVINKÄÄ

Jussi Kylätaskun vauhdikas komedia aikuiseen makuun.  Ohjaus Kawi Isola.


Näytöksessä on tilaa.
Lippuja saa teatterin portilta tunnin ajan ennen esitystä.
Ennakkovaraukset puh 040-7621990.

Liput 15 / 10 e  ( alle 16 v lapset )

TERVETULOA!

-eeva

perjantai 8. elokuuta 2014

Puluboin iltapäivänäytos lauantaina.

Puluboin parvekeräppi valloittaa kaiken ikäiset katsojat,
kakkajutut naurattavat lapsia. 

Ponin roolissa Ella Purola.  PULUBOI-fani Lotta suosittelee näytelmää kaikille lapsille.


Teatteri Päivölän koko perheen näytelmä PULUBOI on hauska ja viihdyttävä hyväntuulen näytelmä,
joka sopii kaiken ikäisille.  PULUBOI on varsinainen HITTI.  Sen on kirjoittanut Veera Salmi ja ohjannut Pilvi Kallio.  Musiikki on Pauli Meriläisen käsialaa.
Esitys kestää noin tunnin eikä siinä ole väliaikaa.

PULUBOIta esitetään Hyvinkään keskustan kesäteatterissa Kievarin pihalla, Hämeenkatu 31.
Teatteri sijaitsee pääkadun varrella, muutaman kadunkulman päässä kauppakeskus Willasta, joten sinne on helppo poiketa vaikka ostosreissun yhteydessä.

LAUANTAINA 9.8. KLO 15.00
Näytökseen on lippuja saatavana suoraan teatterin portilta tunnin ajan ennen esitystä.  Ennakkoon varaukset puh 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.
Kaikki liput 10 e.

TERVETULOA!



-eeva