Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinkään kesäteatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinkään kesäteatteri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Tulossa Tukkijoella ja Pokka pitää

 


Pandemian jälkeen on iloista päästä jälleen tekemään ja katsomaan teatteria.  

VAARALLISIA SUHTEITA  vuonna 2020

Koronan riehuessa maailmalla saatiin tehtyä rajallisissa olosuhteissa Studio Donneriin syksyllä 2020 Christopher Hamptonin Vaarallisia suhteita . Keväälle suunnitellut esitykset peruttiin juuri pari päivää ennen ensi-iltaa, pandemia oli silloin juuri alkuvaiheessa. Syyskaudella näytelmää saatiin esitettyä muutama kerta.

 

 
VIHERVAARAN ANNA kesällä 2021

Knehtilän kesäteatteriin valmistettiin 2021 suuren suosion saavuttanut L.M.Montgomeryn Vihervaaran Anna.  Annan roolissa nähtiin valovoimainen Anna-Sofia Tuominen. ndemian oletettiin olevan kesällä jo ohi, mutta niin ei käynyt. Kokoontumisrajoitusten vuoksi katsomoon saatiin ottaa kerrallaan vain 50 katsojaa, mutta kaikesta huolimatta näytelmä saatiin toteutettua.



 

Nyt keväällä 2022 pandemia ei ole vieläkään ohi, mutta rajoituksista on luovuttu ja toiveikkaina päästään taas täysin rinnoin teatterin tekemisen makuun.

Kesäteatteriin on tulossa

Teuvo Pakkala - Virve Ojanne

TUKKIJOELLA

Ohjaus Teemu Ojanne

Knehtilän kesäteatterissa suuressa tunnelmallisessa ladossa  Hyvinkään Palopurolla nähdään Virve Ojanteen tuore, raikas ja rytmikäs sovitus Teuvo Pakkalan kesäteatterikomediasta Tukkijoella. Näytelmän ohjaa Teemu Ojanne ja musiikista vastaa Marja-Liisa Hilander.

Knehtilässä sää ei haittaa, satoi tai paistoi. Saman korkean katon alle mahtuu niin nouseva katsomo kuin näyttämökin. Hyvä ohjattu parkkipaikka on aivan esityspaikan vieressä. Tetterissa on kahvio, josta saa väliajalle niin suolaiset kuin makeat kahvileivät ja makkaranpaistopisteeltä kesäteatteriin kuuluvat makkarat.

Esityspäivät ovat To 28.7. klo 19 ensi-ilta, su 31.7. klo 15, ti 2.8. klo 19, to 4.8. klo 19, su 7.8. klo 15,  ti 9.8. klo 19, to 11.8. klo 19, su 14.8. klo 15, ti 16.8. klo 19, to 18.8. klo 19, pe 19.8. klo 19 ja su 21.8. klo 15.

Sunnuntain 7.8.klo 15 sekä torstain 18.8. klo 19 näytöksiin on maksuton edestakainen bussikuljetus Hyvinkään rautatieasemalta. Bussikyyti varataan lippuvarauksen yhteydessä.

Kaikki liput 20 euroa. Lipunmyynti Netticket.fi. Tiedustelut ja ryhmälippujen ennakkovaraus Teatteri Päivölä, puh 040 7621990 tai liput@teatteripaivola.com.


 

Syksyn pikkujouluja piristämään on tulossa

Roy Clarke

POKKA PITÄÄ

Ohjaus Teemu Ojanne

Pokka pitää, kun valloittava ja hienostuneen kultivoitunut Hyacinth Bucket pyyhältää marraskuussa Studio Donnerin lavalle Hyvinkään Villatehtaalla.  Hyasintin hersyvässä roolissa nähdään Sari Sulasalmi.

Suosittua brittikomediaa esitetään marras-joulukuussa yhdeksän kertaa. 

Esityspäivät ovat To 17.11., su 20.11., ti 22.11., to 24.11., su 27.11., ke 30.11., pe 9.12., la 10.12. ja su 11.12. Esitykset ovat arkisin klo 19 ja viikonloppuisin klo 15.

Lipunmyynti Netticket.fi. Tiedustelut ja ryhmien ennakkovaraukset myös Teatteri Päivölä puh 040 7621990 tai liput@teatteripaivola.com.

Hyacinth Bucketin roolissa Sari Sulasalmi



 

- eeva


keskiviikko 1. elokuuta 2018

FRANKENSTEIN


TOHTORI FRANKENSTEIN
VOITTAA KUOLEMAN
Ensi-ilta 24.8. Hyvinkäällä

Esite Mika Perkiökangas
Teatteri Päivölä ja Vuohi sukeltavat syksyllä hirviöiden maailmaan .
 


Osaako hirviö rakastaa? Voiko ihminen tulla jumalaksi? Miksi Ville Valo on niin pirun seksikäs? Näitä ja monia muita hyviä kysymyksiä pohditaan loppukesästä Hyvinkään Ridasjärvellä kun ensi-iltaan tulee Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman.

Viime kesän menestysnäytelmä Kirsikkatarhan tekijät palaavat rikospaikalle, tällä kertaa tutkimaan klassista hirviömyyttiä.

Frankensteinia toteuttaa kova porukka Teakista.

Lavalla nähdään paljon tuttuja kasvoja sekä muutama uusi tuttavuus. Myös toissakesän Nuolikärppänä tunnettu Miro Lopperi palaa Ridasjärvelle. Tässä välissä hänet on nähty mm. Kansallisteatterin Julia & Romeossa sekä Ryhmäteatterin Seitsemässä veljeksessä.

Esityksen ensi-ilta on 24.8. klo 19 Ridasjärvellä Majamäen pihan vanhassa navetassa. 

 Ohjaaja Juho Mantereen sanoin:
” Usein elokuvien kauhu muuttuu teatterissa komediaksi.
Satavuotias navetta antaa esitykselle ainutlaatuiset puitteet. Navetassa on kummituksia jo valmiiksi, niin ei tarvitse kaikkia keksiä itse”

Esityspäivät: 

Pe 24.8. klo 19
Ke 29.8. klo 19
Su 2.9. klo 17
Ke 5.9. klo 19
Su 9.9. klo 17
Ti 11.9. klo 19
Ma 24.9. klo 19
Ke 26.9. klo 19
To 27.9. klo 19


Liput 20 €.  Lippuvaraukset puh 0407621990 tai liput@teatteripaivola.com


perjantai 27. toukokuuta 2016

NUOLIKÄRPPÄ on kesän vauhdikas sankari.






HERVOTONTA HUUMORIA JA ARMOTONTA ÄKSÖNIÄ!

Vauhdikasta menoa Päivölän mäellä Ridasjärvellä.
Ohjaus Juho Mantere

NUOLIKÄRPPÄ on riemastuttava tuore sankarisatu, jossa aaltopelti kolisee ja kattilat saavat kyytiä.
Esityksestä ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun sankari Nuolikärppä viilettää seikkailusta toiseen. Kuningas King Suomen poika on kadonnut, prinsessa Miss Suomelle pitäisi löytää puoliso ja Vemmelsaaren määkivät jäniksetkin aiheuttavat hämminkiä. Kapuloita rattaisiin heittävät näytelmän tohelot pahikset Pahakehno ja Tyhmä-Rune.
Näytelmän hullu mutta hallittu visuaalisuus on viimisenpäälle aitoa romu- ja roskataidetta. Musiikkia irtoaa vähän siitä ja tästä yllättävästä mitä bändin käteen osuu, vaikka viemäriputkesta.
Lavalla nähdään niin Päivölän konkareita kuin tuoreita kasvoja suoraan Teatterikorkeakoulusta.  Pääroolissa Nuolikärppänä seikkailee Miro Lopperi ja Kuningas King Suomena nähdään Maija Honkasalo.
Kaiken hulvattoman menon ja melskeen säätää jengoilleen ohjaaja Juho Mantere, musiikista vastaa Jaana Nokelainen.

Esitykset Ridasjärven Päivölässä, Päivöläntie 52, Hyvinkää

Pe 29.7. klo 18.30, Su 31.7. klo 15.00, Ti 2.8. klo 18.30, To 4.8. klo 18.30, Pe 5.8. klo 18.30, La 6.8. klo 15.00, Su 7.8. klo 15.00
To 11.8. klo 18.30, PeYÖ 12.8. klo 22.00 , LaYÖ 13.8. klo 22.00, Su 14.8. klo 15.00, Ti 16.8. klo 18.30, Ke 17.8. klo 18.30


Liput: 17 € aikuiset, 10 € alle 15 v lapset

Yönäytösten liput 20 €
Ryhmäalennus ./. 10 % yli 20 h ryhmät.
Varaukset: puh 040 7621990 tai liput@teatteripaivola.com

Lisätietoja_ www.teatteripaivola.com

-eeva




tiistai 10. toukokuuta 2016

KESÄTEATTERI RIDASJÄRVEN PÄIVÖLÄSSÄ.






KESÄN HUIKEIN SEIKKAILU NUOLIKÄRPPÄ
NÄHDÄÄN RIDASJÄRVEN PÄIVÖLÄSSÄ.


Kesän poskettomin seikkailu NUOLIKÄRPPÄ
iskee taatusti jokaisen nauruhermoon ja päräyttää ilmat pihalle niin isiltä kuin äideiltä ja lapsiltakin! 

   PÄIVÄ- JA ILTANÄYTÖKSET KAIKEN IKÄISILLE, 
PIMEÄN JÄNNÄT YÖNÄYTÖKSET NIILLE,  JOTKA JAKSAVAT VALVOA! 




Nimiroolissa sankari Nuolikärppänä nähdään sympaattinen näyttelijä Miro Lopperi ( Teak ).

 MAHTAVINTA UUTTA MITÄ LAPSILLE ON AIKOIHIN OLLUT TARJOLLA!
Tässä tarinassa seikkailevat aivan poskettomat tyypit ja hullunkuriset juonenkäänteet seuraavat vauhdilla toistaan.  Eikä siinä todellakaan lälläröidä.  Hulvaton kreisihuumori kelpaa taatusti teineillekin.

Miro Lopperi Teatteri Päivölän kesäseikkailussa Nuolikärppä.
Miro Lopperi Nuolikärppänä Teatteri Päivölän esityksessä.

Riemastuttava käsikirjoitus on Tero Jartin. Ohjaus Juho Mantere.
Rooleissa mm. Miro Lopperi, Myy Lohi, Marko Lindholm, Maija Honkasalo, Tiina Alapaattikoski ja Sari Ahola.

Maija Honkasalo on Suomaan Kuningas King Suomi ja Miro Lopperi armoitettu sankari Nuolikärppä.


Nuolikärpän työryhmän jäseniä.  Puvustajat Eeva Mantere ja Daria Salonen, maskeeraaja Riitta Vaara, graafikko Mika Perkiökanga Fruu-koiran kanssa ja ohjaaja Juho Mantere.  Rooleissa Maija Honkasalo ja Miro Lopperi.



Elämää hauskemman koko perheen näytelmän toteutuksesta vastaavat ohjaaja Juho Mantere, lavastaja Mauri Mikkola, joka myös rakentaa hulppeat soittimet Jaana Nokelaisen sävellysten tulkiksi.  Tekniikasta vastaa ja äänitehosteet räätälöi Pekka Kiiliäinen. Eeva Mantere vastaa puvustuksesta ja  Riitta Vaara maskeerauksista.  Mika Perkiökangas huolehtii grafiikasta ja paukuttelee peltejä puvustusporukassa.  Monia muitakin tärkeitä tekijöitä on mukana taustajengissä, mutta niistä myöhemmin.


 Esityspäivät:
 
Pe 29.7. klo 18.30 ensi-ilta
Su 31.7. klo 15.00
Ti 2.8. klo 18.30
To 4.8. klo 18.30
Pe 5.8. klo 18.30
La 6.8. klo 15.00
Su 7.8. klo 15.00
To 11.8. klo 18.30
Pe 12.8. klo 22.00 YÖ
La 13.8 . klo 22.00 YÖ
Su 14.8 . klo 15.00
Ti 16.8 . klo 18.30
Ke 17.8 klo 18.30


Liput: 17 € aikuiset, 10 € alle 15 v lapset
Yönäytösten liput 20 €
Ryhmäalennus ./. 10 % yli 20 h ryhmät.
Varaukset: puh 040 7621990 tai liput@teatteripaivola.com
Esityksen kesto väliaikoineen n. 2 tuntia.

KATETTU KATSOMO!






-eeva




maanantai 18. elokuuta 2014

Viimeinen viikko.

Teatteri Päivölän kesän 2014 viimeiset esitykset Kievarin pihalla
tällä viikolla.


Jussi Kylätasku
MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI
Ohjaus Kawi Isola

Sunnuntaina 24.8. klo 17.00 viimeinen esitys

Lippuja saa teatterin portilta tunnin ajan ennen esityksiä.
Ennakkovaraukset 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.
Liput 15 / 10 e ( alle 16 v )

 
Veera Salmi
PULUBOI
Ohjaus Pilvi Kallio


Lauantaina    23.8. klo 15.00  viimeinen esitys

Lippuja saa teatterin portilta tunnin ajan ennen esityksiä
Ennakkovaraukset 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com
Kaikki liput 10 e


-eeva

torstai 14. elokuuta 2014

Viimeisiä viedään!




VIELÄ EHDIT NÄHDÄ SUOSITUN KOMEDIAN
MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI.

KAKSI ESITYSTÄ JÄLJELLÄ!




Viimeiset esitykset Kievarin pihalla, 

Hämeenkatu 31


TIISTAINA           19.8. KLO 19-00
SUNNUNTAINA 24.8. KLO 17.00

Lippuja saa teatterin portilta tunnin ajan ennen esitystä.  Ennakkovaraukset puh 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.
Liput 15/10 e (alle 16 v )

Jarkko Wilkman, Tiina Alapaattikoski ja Jouni Koikkalainen Teatteri Päivölän näytelmässä Mies, joka ei osannut sanoa ei.


-eeva

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hauska PULUBOI!


Konsta Laukkanen ja Ella Purola Puluboin päärooleissa.


PULUBOIN helteinen ensi-ilta osoitti nuoren tekijäporukan
hienoa yhteishenkeä ja joukkovoimaa.
- Pääroolien Konsta ja Ella vetivät isot osansa taidolla ja antaumuksella.

Puluboi lähtee joukon voimalla lentoon!

Teatteri Päivölän tämän kesän lastennäytelmä on Veera Salmen kirjoittama hauska hittinäytelmä PULUBOI, jonka on ohjannut Pilvi Kallio.

Puluboin roolissa nähdään Konsta Laukkanen ja ponityttö Maina Ella Purola.
Ponin äitiä esittää Maria Krestjanoff,  joka on myös harjoituttanut näytelmän koreografiat ja sirkustemput.
Uusia tulokkaita näyttämöllä ovat Julius Ruotsalainen ja Heidi Lappi puluperheen vanhempina, sekä pulusiskokset Silja Malhonen ja Ruut Eskolin.  Ponin isä on Niklas Väyliö, joka on tuttu viime kesältä Päivölästä sekä Teatteri Betan näytelmistä.

Näytelmän musiikki ja äänet ovat Pauli Meriläisen käsialaa,  äänentoistosta vastaa Aleksi Nurminen.

PULUBOIN ensiesitys oli helteisenä lauantai-iltapäivänä, mutta kuumuus ei tuntunut haittaavan nuorten näyttelijöiden intoa ja keskittymistä.  Roolit oli hyvin opeteltu ja tekemisen ilo ja energia näkyi näyttämöllä.


PULUBOIN ja kumppaneiden lentoa ja kommelluksia voi tulla seuraamaan koko perheen voimin.  Sopii mainiosti myös perheen pienimmille.

Seuraavat esitykset:
Keskiviikkona 30.7. klo 19.00
Sunnuntaina      3.8. klo 13.00

Ennakkovaraukset puh 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.
Kaikki liput 10 e.
Tällä viikolla Aamupostin Aapo-liput 8 euroa/lippu,
Lippuja saa teatterin portilta tunnin ajan ennen esitystä.  Käteismaksu.
Lipunmyynti myös teatteri Päivölän lipputoimisto, Hyvinkäänkatu 6.  Avoinna ti, ke ja to klo 15-17.


-eeva

maanantai 31. maaliskuuta 2014

KOMEDIAKESÄ!



                         
HYVINKÄÄN KESÄSSÄ
KOLME KUTKUTTAVAA KOMEDIAA!


Esite: Mika Perkiökangas