Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuningas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuningas. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. toukokuuta 2016

NUOLIKÄRPPÄ on kesän vauhdikas sankari.






HERVOTONTA HUUMORIA JA ARMOTONTA ÄKSÖNIÄ!

Vauhdikasta menoa Päivölän mäellä Ridasjärvellä.
Ohjaus Juho Mantere

NUOLIKÄRPPÄ on riemastuttava tuore sankarisatu, jossa aaltopelti kolisee ja kattilat saavat kyytiä.
Esityksestä ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun sankari Nuolikärppä viilettää seikkailusta toiseen. Kuningas King Suomen poika on kadonnut, prinsessa Miss Suomelle pitäisi löytää puoliso ja Vemmelsaaren määkivät jäniksetkin aiheuttavat hämminkiä. Kapuloita rattaisiin heittävät näytelmän tohelot pahikset Pahakehno ja Tyhmä-Rune.
Näytelmän hullu mutta hallittu visuaalisuus on viimisenpäälle aitoa romu- ja roskataidetta. Musiikkia irtoaa vähän siitä ja tästä yllättävästä mitä bändin käteen osuu, vaikka viemäriputkesta.
Lavalla nähdään niin Päivölän konkareita kuin tuoreita kasvoja suoraan Teatterikorkeakoulusta.  Pääroolissa Nuolikärppänä seikkailee Miro Lopperi ja Kuningas King Suomena nähdään Maija Honkasalo.
Kaiken hulvattoman menon ja melskeen säätää jengoilleen ohjaaja Juho Mantere, musiikista vastaa Jaana Nokelainen.

Esitykset Ridasjärven Päivölässä, Päivöläntie 52, Hyvinkää

Pe 29.7. klo 18.30, Su 31.7. klo 15.00, Ti 2.8. klo 18.30, To 4.8. klo 18.30, Pe 5.8. klo 18.30, La 6.8. klo 15.00, Su 7.8. klo 15.00
To 11.8. klo 18.30, PeYÖ 12.8. klo 22.00 , LaYÖ 13.8. klo 22.00, Su 14.8. klo 15.00, Ti 16.8. klo 18.30, Ke 17.8. klo 18.30


Liput: 17 € aikuiset, 10 € alle 15 v lapset

Yönäytösten liput 20 €
Ryhmäalennus ./. 10 % yli 20 h ryhmät.
Varaukset: puh 040 7621990 tai liput@teatteripaivola.com

Lisätietoja_ www.teatteripaivola.com

-eeva




sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

NUOLIKÄRPÄN ESITYSPÄIVÄT




KESÄN POSKETTOMIN SANKARITARINA
NUOLIKÄRPPÄ
ampuu Ridasjärven lauteille heinäkuussa.

Käsikirjoitus Tero Jartti
Ohjaus Juho Mantere
Musiikki Jaana Nokelainen

 
Kuningas King Suomen roolissa Maija Honkasalo


Hälytys! Kuningas King Suomi on pulassa! Kuninkaan poika on kateissa, prinsessa Miss Suomi on ilman puolisoa ja koko Suomaan kuningaskunnan kohtalo on vaakalaudalla!



Miksi Vemmelsaaren jänikset määkivät? Miksi valtakunnansalissa haisee housupissi? Minne ihmeeseen Prinssi Aaltopellin kruunu on hävinnyt?
Nämä kysymykset voi ratkaista vain tämän näytelmän kiistaton sankari, aikamme legenda, seikkailija Nuolikärppä! 

 
Nuolikärpän roolissa vierailee Miro Lopperi Teatterikorkeakoulusta.

Kesän varmasti vauhdikkain satunäytelmä Nuolikärppä saa ensi-iltansa 29.7. Hyvinkäällä Ridasjärven Päivölässä. Luvassa on takuuhauska ja jännittävä seikkailu koko perheelle.

HUOM! Luvassa on niin kreisiä menoa, että sitä kannattaa tulla katsomaan myös aikuisporukalla.  Mahtaviin elokuisiin YÖNÄYTÖKSIIN  mahtuu vain 180 katsojaa, joten niihin  kannattaa varata liput  ajoissa.  Mieluimmin heti. 
 


Esityspäivät:
 
Pe 29.7. klo 18.30 ensi-ilta
Su 31.7. klo 15.00
Ti   2.8. klo 18.30
To   4.8. klo 18.30
Pe   5.8. klo 18.30
La  6.8. klo 15.00
Su   7.8. klo 15.00
To  11.8. klo 18.30
Pe 12.8. klo 22.00 YÖ
La 13.8 . klo 22.00 YÖ
Su  14.8 . klo 15.00
Ti  16.8 . klo 18.30
Ke  17.8 klo 18.30


Liput: 17 € aikuiset, 10 € alle 15 v lapset
Yönäytösten liput: 20 €
Ryhmäalennus ./. 10 % yli 20 h ryhmät.
Varaukset: puh 040 7621990 tai liput@teatteripaivola.com

Lipunmyynti: Teatteri Päivölän lipputoimisto, Hyvinkäänkatu 6, Hyvinkää
                          Avoinna TI, KE ja TO klo 15-18
Esityksessä on väliaika.
Kesto n 2 tuntia

Esityspaikka:  Nuorisoseurantalo Päivölä, Päivöläntie 52, 05950 Hyvinkää, Ridasjärvi 

KATETTU KATSOMO!


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Roolihahmon testausta.



Kesän huikein koko perheen seikkailu tulossa
 Ridasjärven Päivölään.
Ensi-ilta 29.7.2016.


Maija Honkasalo testaili King Suomen, Suomaan kuninkaan roolihahmoa. 

Maija Honkasalo on Kuningas King Suomi.
  




Seuraa ilmoittelua www.teatteripaivola.com

Kuvat ja teksti Eeva Mantere 



tiistai 24. helmikuuta 2015

UPEA ANTIGONE!


ANTIGONE KOSKETTAA JA VAIKUTTAA.

Teatteri Päivölä: Antigone.  Juliste Vesa Tiukkanen

Teatteri Päivölä esittää Hyvinkään Vanhalle Villatehtaalle uusitussa Studio Donnerissa
kiinnostavan ja kiehtovan näytelmän Antigone.

Kaikki esitykset ovat yhden viikon aikana ja kaikkiin esityksiin on lippuja saatavana.
Ennakkovaraukset puh 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.
Liput 15 euroa,  Aamupostin klubikortilla 12 euroa.

Antigonen roolissa Sonia Reijonen.  Kuva Sami Uusheimo.

Näytelmän on ohjannut Lea Kalenius.  Antigonen roolissa hurmaa pieni mutta vahva Sonia Reijonen.

Kuningas Kreonina Roy Sirniö.  Kuva Sami Uusheimo.

Kuningas Kreonin roolissa Roy Sirniö.

Haimon, Jarkko Wilkman.  Kuva Sami Uusheimo.

Prinssi Haimonia esittää Jarkko Wilkman.
Näytelmä on visuaalisesti vaikuttava.  Lavastuksen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet
Outi Kalenius, Sami Uusheimo ja Mauri Mikkola, puvustus on Eeva Mantereen käsialaa.

Teatteri Päivölän Antigone.  Kuva Sami Uusheimo.

Muissa rooleissa nähdään Sari Ahola vahvana Eyridikenä, Jenna Kärpänen herkkänä Ismenenä, Ella Kämäräinen ja Outi Kalenius mainioina vartijarouvina, sekä kuolleena veljenä Vesa Laaksonen.
Teatteri Päivölän Antigone.  Kuva Sami Uusheimo.

Vartijat ottavat kiinni Antigonen, joka on uhmannut kuningas Kreonin määräyksiä.

Antigonen kuoro.  Kuva Sami Uusheimo.

Näytelmän kuoro kuljettaa tarinaa.  Kuorossa Tuulikki Sarkkinen, Kaisu Kyllönen, Kaisa Kylmäniemi, Tarja Penttilä ja Kristiina Leipälä.
Antigonen musiikin on säveltänyt Kale Cuypers ja tekniikasta vastaavat Niklas Väyliö, Vesa Laaksonen, Aleksi Nurminen ja Joonas Ylänne.

TERVETULOA KATSOMAAN KIEHTOVAA ANTIIKIN TRAGEDIAA.  


-eeva

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Tiistaina lippuja suoraan ovelta!

Adalminan helmi tiistaina 19.3. klo 18.00.




Tiistain Adalminan helmen esitykseen saa lippuja suoraan Hyvinkääsalin ovelta tunnin ajan ennen esitystä.
Näytös alkaa klo 18.00.  Liput 20/15 e.

NYT KANNATTAA TULLA KUN ON HYVIÄ PERMANTOPAIKKOJA JÄLJELLÄ!


Pauliina, Pavel, Vuohimummo ja prinssi Sigismund.

Seuraava esitys on lauantaina 23.3. klo 15.00.  Lippuja on saatavana enää rajoitetusti, joten ne kannattaa ostaa ennakkoon Lippupisteen toimipaikoista, R-kioskilla tapahtumanumero 104095.
Liput voi myös varata puh 040-7621990 tai liput@teatteripaivola.com.

Hulvattomattoman hauska kuningaspari, Carita ja Juho Lehto.
-eeva
Kuvat Eeva Mantere

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Muskettisoturien ensi-iltaviikko käynnistyy

Teatteri Päivölän juhlanäytelmän Kolmen muskettisoturin ensi-iltaan on vajaa viikko aikaa.
Lauantain harjoituksessa saatiin vihdoin hetken hellitys helteeltä, mutta viimeisiksi kiirepäiviksi on taas povattu 30 asteen lämpötiloja.
Kuvassa hieman höpsähtävä Kuningas, Juho Lehto ja juonitteleva kardinaali Richelieu Jouni Koikkalainen.

Puvustus alkaa olla viimeistelyjä vaille valmis. Kuningas on päivä päivältä koreampi, mikään pitsi tai röyhelö ei tunnu olevan liikaa. Kuningatar, Minna Nuora ei paljon perusta hempeilevästä kuninkaastaan.
Rokkiversion lavasteet sen sijaan ovat karua mutta lujaa tekoa. Niissä kelpaa joukkojen kalistella miekkojaan. Metalli on päivän sana, sitä löytyy aseiden lisäksi niin puvustuksesta, lavastuksesta kuin musiikistakin.
Lavasteprojekti on vielä vaiheessa ja odottaa loppusilaustaan.
DÁrtagnan, Jukka Saarinen ja Mylady de Winter, Sanna Åström ottavat rajusti yhteen.
Tapan! Tapan! Tapan!
Puvustuksessa on ripaus goottia, vähän steampunkia, sopivasti romantiikkaa ja annos keskiaikaa Eeva Mantereen tyyliin sekoitettuna.
Ida Akkila esittää vähän yksinkertaista Myladyn kamarineito Kettyä.
Lauantaina siirrettiin katsomo Rautatiemuseolta Päivölään. Katsomoon mahtuu 270 henkeä ja se katetaan sateen varalta. Katos suojaa katsojia myös auringon paahteelta.
Tiia Orivuori taiteili mainostaulun ja maalaili lavasteiden kankaita harjoituksen lomassa.

Kaikkiin Muskettisoturien näytöksiin on vielä runsaasti tilaa, mutta varsinkin yönäytökset täyttyvät vauhdilla.
Liput kannattaa varata etukäteen ja varatut liput voi lunastaa teatteriin tullessa. Lipunmyynnissämme eivät käy pankkikortit, joten varatkaa käteistä mukaan.

Lippuvaraukset


Esityspäivät

www.teatteripaivola.com



-eeva