Teatteri Päivölä, Teatteri Beta ja Willan Nuorisoteatteri päättivät teatterivuoden 2008 komeasti perinteisellä yhteisellä Teatterigaalalla Ravintola Harlekiinissa lauantaina 3. tammikuuta.
Lähes satapäinen joukko parhaimpiinsa pukeutuneita teatterilaisia nautti illan antimista arvokkaissa, mutta iloisissa merkeissä. Ruoka oli hyvää ja ohjelmatarjonta monipuolista ja viihdyttävää.
Illan oivallisina juontajina toimivat
Maria Krestjanoff ja
Olli Viitasalo, jotka molemmat nähtiin myös kuluneena teatterivuonna näyttämöllä.
Maria näytteli Päivölän Olviretken palvelustyttö Mariaanan roolin ja Olli nähtiin Betan Viimeisessä Pasuunassa pääroolissa Abraham Achreniuksena sekä Päivölän Punahilkassa metsästäjänä.
Ruokailun lomassa nähtiin valkokankaalla kooste menneen vuoden näytelmistä.
Willan Nuorisoteatteri aloitti teatterivuoden keväällä Hannu Salaman
Juhannustansseilla.
Kari Isolan ohjaama nuorten näytelmä oli hyvä kuvaus suomalaisesta elämänmenosta. Juhannustansseista ei ollut videotallennetta, mutta sen sijaan onnistunut kuvakooste toi esiin näytelmän parhaat hetket ja tunnelmat Radioheadin musiikin tahtiin.
Juhannuksen tienoilla nähtiin Rautatiemuseon puistossa Betan
Viimeinen Pasuuna Jouni Laineen ohjaamana.
Videotallenne Pasuunasta näytti selkeästi suomalaisen kesäteatterin joskus karunkin todellisuuden. Vettä satoi taivaan täydeltä, mutta näyttelijät eivät olleet sitä huomaavinaankaan, vaan vetivät roolinsa täysillä kahlaten arvokkaasti vesilammikoissa peruukit, meikit ja vaatteet vettä valuen. Valkokankaalta katsottuna vesisateessa näytteleminen näytti koomiselta ja kirvoitti makeat naurut gaalayleisössä.
Heinä-elokuun vaihteessa siirryttiin Kahvelan pihamaalle Hyvinkään keskustaan.
Videokoosteessa nähtiin Teatteri Päivölän näytelmät
Olviretki ja
Punahilkka, jotka saatiin esitettyä lähimain kuivissa ja aurinkoisissa keleissä muuten sateisena ja viileähkönä kesänä. Aleksis Kiven Olviretken ohjasi
Marko Lindholm ja Punahilkan
Markus Saari.Kesäteatteri keskellä kaupunkia on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Kahvelan idyllisen pihan vanha tallirakennus on oivallinen valmis kulissi monille näytelmille.
Teatteri Päivölän ja Willan Nuorisoteatterin yhteisproduktio
Kaunotar ja Hirviö antoi
nelikymmenpäiselle harrastajajoukolle puuhaa koko syyskaudeksi. Marko Lindholmin ohjauksessa toteutettiin huikeat kehut kerännyt satunäytelmä, josta pitivät niin lapset kuin aikuisetkin. Kaunotar ja Hirviö oli puvustaja
Eeva Mantereen 60-vuotisjuhlanäytelmä ja 60. näytelmäpuvustus.
Teatterivuoden upea päätös oli Teatteri Betan jouluevankeliuminäytelmä
Kuninkaasi tulee.Jouni Laineen ohjaama harras kuvaelma keräsi jälleen kansaa kirkon täydeltä kahdessa esityksessä jouluaattona. Tästä hienosta tapahtumasta ei valitettavasti ollut tallennetta, mutta se onkin kokemus, joka on itse koettava kirkon tiiviissä ja juhlallisessa tunnelmassa.
Gaalan monipuolista ohjelmaaRuokailun ja videokoosteen jälkeen ponkaisi lavalle laulamaan Diandra Flores, joka esitti 70-luvun musiikkia sisarensa Deden, sekä Saaren poikien Mikaelin ja Markuksen ja Wilma Talvitien säestyksellä.Jukka Saarinen ja Mariia Rauramo olivat valmistaneet mainion pienoisnäytelmän Vahtivuoro, joka piti kymmenminuuttisen tiiviissä otteessaan.Illan huikea yllättäjä oli Maija Honkasalo, joka veti uskomattoman beatboxauksen yleisön suureksi riemuksi. Gaalayleisö hiljentyi kuulemaan
Anu Vänskän lausumia runoja ennen
Anna Brotkinin ja kitaraduo
Mikael Saari / Jukka Saarinen esittämiä Eric Claptonin virtuoosimaisia musiikkikappaleita. Hienoa tulkintaa!
Illan aikana julkaistiin Anna Brotkinin uusi runokirja
Puolitehoelämä, josta saatiin kuulla näytteeksi muutama runo
Annan, Kaisan ja Mariian kaanonina, sekä
Juuso Aromaan esittämänä.
Illan huippu oli perinteiseen tapaan laulu- ja lausuntayhtye Tre små troll, joka jälleen täytti yleisön suuret odotukset esityksellään pienistä ankanpoikasista.
Illan jännittävä kohokohta oli ansioituneiden teatterilaisten palkitseminen.
Teatteri Betan pokaaleja olivat jakamassa Jouni Laine ja Mika Valtonen. Ansioituneena naisnäyttelijänä palkittiin Maritta Maltio-Laine ja miesten pytyn pokkasi tänä vuonna
Mica Ikonen, joka on seitsemänä vuonna esittänyt Luukkaan roolin joulunäytelmässä Kuninkaasi tulee. Teatteri Betan vuoden 2008 nuorisopokaalin sai
Anu Mustonen. Teatteri Päivölä palkitsi ansioituneet nais- ja miesnäyttelijän P
entti Levanderin veistämillä Eero-patsailla. Illan juontaja Maria Krestjanoff sai kainaloonsa Eero-pystin ja pääsi veistelemään siitä muikeasti juontajakaverilleen Ollille.
Miehistä palkittiin
Pentti Autere, joka ei valitettavasti päässyt paikalle vastaanottamaan pystiään. Päivölän palkinnot jakoivat
Ilkka Turpiainen ja
Sirpa Salmi.Willan Nuorisoteatteri palkitsee vuosittain teatterin Prinssin ja Prinsessan hopearuusuilla.
Henrika Vehmainen ja
Sami Tauru vastaanottivat WilNun palkinnot
Niina Rauniolta ja
Henna Kallionsivulta.Kaikki kolme teatteria myönsivät yhteisesti juniori-kannustuspalkinnot nuorille taitaville
Katariina Koivistolle ja
Venla Lehdolle, jotka kumpikin ovat ehtineet nuoresta iästään huolimatta olla jo vuosia monessa mukana ja loistivat osaamisellaan erityisesti syksyn näytelmässä Kaunotar ja Hirviö.
Pentti Levander sai kunniapalkinnon pitkästä urastaan.
Gaalavieraat kuvattiinGaalassa oli glitteriä ja glamouria. Toinen toistaan hienompiin juhla-asuihin pukeutuneet vieraat kuvattiin gaalaan saapuessa kunnon oscar-tyyliin. Kameran takana hääri Jyri Similä.Kuvat saataneen pikapuoliin näytille Päivölän galleriaan.
Vuosi 2008 on summattu, puhtaalta pöydältä uuteen vuoteen 2009Vuoden 2008 toimintaan voidaan olla tyytyväisiä kaikilta osin. Katsojaluvut olivat odotusten mukaiset ja teatterien talous pysyi balanssissa.Tammikuu on rauhallista suunnitteluaikaa, helmikuussa lähdetään taas täydellä teholla kohti uuden vuoden uusia seikkailuja. -eeva