Tuhkimon tekijät tutustumassa syksyisen sadun maailmaan.
Tuhkimon työryhmää aloituspalaverissa. |
Teatteri Päivölän syyskauden koko perheen näytelmän Tuhkimon harjoitukset käynnistyivät Ravintola Ilonassa.
Näyttelijät kokoontuivat ohjaaja Teemu Ojanteen johdolla tutustumaan esityspaikkaan, sekä Tuhkimon
kiehtovaan maailmaan.
Tuhkimo on kaikkien tuntema kansansatu epäoikeudenmukaisuudesta. Siitä on tehty lukemattomia eri versioita saduista näytelmiin, elokuvaan, balettiin ja oopperaan.
Ohjaaja luki alustukseksi Grimmin Tuhkimo-sadun, jota käytetään pohjana Päivölän näytelmäversiossa. Grimmin satujen tapaan tässäkin oli onnellinen ja oikeudenmukainen, mutta hyytävän karu loppu. Hyvyys palkittiin ja paha sai palkkansa varsin julmalla tavalla.
Huumoria ja hullunkurisia tilanteita, mutta ei aivan perheen pienimmille.
Tulevassa esityksessä Grimmin hurjalta kuullostavat veriset varpaanpätkimiset ja muut sadun etenemisen kannalta oleelliset temput esitetään vähemmän pelottavasti komiikan keinoin. Hulvatonta hauskaa on siis luvassa sadun edetessä hieman surumielisestä alusta taianomaisin kääntein onnelliseen loppuun.
Tarinassa riittää kuitenkin sen verran jännitettävää, että sitä ei suositella ihan perheen pienimmille.
Ari Tukiainen, Maija Honkasalo ja Teemu Ojanne. |
Tuhkimo-sadun tematiikasta löytyy monia tämän päivän aineksia, ilmeisimpinä uusioperheen ongelmat, sekä kauneuden ja oman edun tavoittelu hinnalla millä hyvänsä. Perinteisen sadun tapaan hyvä on hyvä ja paha on paha, jonka ilkeyksien motiiveina ovat ainakin kateus ja ahneus.
Epäoikeudenmukaisuus saa helposti katsojan valitsemaan puolensa.
Näytelmä ei näyttänyt vielä ihan näytelmältä, mutta ensimmäiset kokeilevat kohtausharjoitukset antoivat
esimakua tulevasta. Tekemisen tasoja etsittiin improvisaation keinoin.
Hanna Tarkiainen, Maria Krestjanoff ja Jukka Saarinen |
Ensimmäiset roolit jaettiin, Maija Honkasalosta tuli äitipuoli ja Jukka Saarisesta prinssi. Ari Tukiainen esittää isää, kuningasta, hovimarsalkkaa ja vähän kaikkea muuta tarpeellista.
Tuhkimon ja sisarpuolten osalta roolijako jäi vielä ohjaajan yön yli -harkintaan. Roolit jaetaan Kaisa Malisen, Maria Krestjanoffin ja Sirpa Salmen kesken.
Hanna Tarkiainen on Päivölän Kultalampi -näytelmässä, joten päällekkäisyyksien välttämiseksi hän ei ole Tuhkimossa näyttämöllä, mutta on innolla mukana näytelmän lavastajana.
Eija Koivisto on ehtinyt jo säveltää Tuhkimon musiikkia ja Eeva Mantere miettii puvustuksen jippoja.
Juho Mantere on lupautunut toteuttamaan sadun äänimaailmaa.
Tekniikan osalta on mielenkiintoista soveltaa Ilonan omaa disko-arsenaalia sadun efekteinä.
Harjoitukset jatkuvat ja näytöspäivien toivotaan varmistuvan lähipäivinä.
-eeva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti