maanantai 12. syyskuuta 2011

Kultalammen ohjaaja Teemu Ojanne

Kokenut ammattilainen Kultalammen ohjaksissa.

Ohjaaja Teemu Ojanne

Teatteri Päivölä on yli kaksikymmentä vuotta toiminut hyvinkääläinen harrastajateatteri,
jonka perusti intohimoinen teatterimies ja visionääri Eero Halme.
Teatteri Päivölä on pyrkinyt pysymään sittemmin edesmenneen Eero Halmeen viitoittamalla tiellä ja tarttunut rohkeasti hankaliinkin haasteisiin monenlaisista matkalle osuneista karikoista huolimatta.

Vuosikymmenten varrella on toteutettu lukemattomia produktioita massiivisesta kuuden tunnin Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta koko perheen seikkailuihin ja pieniin lastennäytelmiin.

Teatteri Päivölä on käyttänyt produktioiden ohjaajina ammattilaisia, mutta myös tarjonnut tilaisuuden nuorille kyvyille kokeilla ohjaajan siipiään Päivölän kokeneen tuotantotiimin tukemana.


 
Ohjaaja ohjaa.

Teemu Ojanne ohjaa Kultalammen.
Päivölän tämän syksyn produktion Kultalammen ohjaajaksi onnistuttiin jälleen saamaan
kokenut ammattimies Teemu Ojanne, joka on viimeksi luotsannut Päivölän näyttelijäkaartia kesällä 2010 juhlanäytelmässämme Kolme muskettisoturia.


Ohjaajan näköinen mies.

Yhteistyötä vuodesta 2002.
Teemu Ojanne on ohjannut Päivölälle vuodesta 2002 lähtien.
Ensimmäinen yhteinen produktiomme oli kesäteatterinäytelmä Hevonkuusen korpilaki, jonka käsikirjoitti Teemun vaimo Virve Ojanne.
Seuraavana kesänä 2003 jatkettiin hyvin alkanutta yhteistyötä ja toteutettiin Victor Hugon mittava Notre Damen kellonsoittaja, jonka dramatisoi niin ikään Virve Ojanne.
Vuoden 2004 suurproduktio Ridasjärven Päivölässä oli J.M.  Barrien klassikko Peter Pan.

Ojanteen Rauman kausi.
Vuonna 2005 Teemu Ojanne siirtyi Rauman kaupunginteatterin johtajaksi ja uppoutui vuosiksi
länsirannikon teatterielämään.
Matkasta huolimatta hän ajeli edes takaisin poikki Suomen ja kävi ohjaamassa Päivölälle syksyllä 2005 Raffy Shartin farssin Vaimoni Maurice, jota esitettiin menestyksellisesti Hyvinkääsalissa täysille katsomoille.
Seuraava yhteistyömme sijoittui myös Ojanteen Rauman kauteen.  Syksyllä 2007 toteuttiin Hyvinkään Willanäyttämöllä Yrjö Kokon kaunis koko perheen klassikko Pessi ja Illusia.

Viime vuosien yhteistyö.

Palattuaan Raumalta juurilleen Itäiselle Uudellemaalle Teemu Ojanne ohjasi kesällä 2010 Päivölän 20-vuotisjuhlanäytelmän Kolme Muskettisoturia.
Nyt syksyllä 2011 paneudutaan yhdessä Ernest Thompsonin iki-ihanan Broadway -näytelmän Kultalammen maailmaan. 

Monivuotinen yhteistyö kantaa hedelmää ja sen tuloksista saamme nauttia taas Kultalammen ensi-illassa Ravintola Paloman studiokabinetissa marraskuun 22. päivä.

Juliste Hanna Tarkiainen



-eeva
Kuvat Eeva Mantere






Ei kommentteja: