perjantai 13. toukokuuta 2011

Suloinen myrkynkeittäjä.


Ohjaaja Juho Mantere ja näyttelijät Ari Tukiainen ja Anu Vänskä tutustuvat Suloisen myrkynkeittäjän käsikirjoitukseen
Kesäteatterien harjoituskausi käynnistyi.

Teatteri Päivölän kesäteatterissa Kievarin Pihalla Hyvinkäällä esitetään tänä kesänä kaksi näytelmää,
Arto Paasilinnan Suloinen myrkynkeittäjä ja Oiva Paloheimon Tirlittan.
Teatteriväki kokoontui ensimmäiseen palaveriin toukokuun alussa ja tilaisuuteen saapui sopiva parikymmenpäinen joukko kesäteatterista innostuneita teatterilaisia.  Mukana oli vanhojen konkareiden lisäksi kiitettävästi myös ihan uusia kasvoja, jotka toivotettiin tervetulleeksi mukaan näytelmäharrastuksen pariin.

Teatterin uusia jäseniä Elli Viitanen ja Janika Meddahi.



Myrkynkeittäjän roolitusta.


Näytelmien roolitus on aloitettu päähenkilöiden osalta, muut roolit jaetaan harjoitusten edistyessä.
Harjoitukset alkavat Kievarin Pihalla lauantaina 21. toukokuuta.  Ohjaajana toimii Juho Mantere.

Suloisena myrkynkeittäjänä, everstinna Linnea Ravaskana nähdään vahva tulkitsija Anu Vänskä, jonka upeata roolisuoritusta saatiin ihailla viimeksi kevätkaudella Bernarda Alban talon La Ponciana.
Linnean edesmenneen miehen veljenpoikaa Kakea esittää  Juho Lehto ja hänen kavereinaan nähdään
Juuso Aromaa ja Ari Tukiainen. Tästä remusakista ei vauhtia puutu, kaara kulkee ja Suomi -poppi soi!

Juho Lehto, Juuso Aromaa , Ari Tukiainen ja kesäkaara.


Jätkäsakki tulee remuamaan Linnean mökille.

Rahat tänne!
Linnea Ravaskan lääkäriystävän rooliin on lupautunut Pentti Autere ja Linnean miesvainaana nähdään
Kari Isola. Mukana ovat myös ainakin  Ida Akkila, Hanna Tarkiainen ja Roy Sirniö, sekä
uusia teatterilaisia Janika Meddahi, Sari Ahola,  Suvi Huhtiniemi ja Elli Viitanen, joka toimii myös ohjaajan assistenttina.
Koko porukka laulaa letkeää ja reipasta Suomi -poppia Eija Koiviston johdolla. Ensimmäiset lauluharjoitukset on pidetty ja Hectorin " Ake, Make, Pera ja mä" kajahti jo hulppean railakkaasti.
Näytelmän puvustaa Eeva Mantere ja ääniteknikkona tulee hääräämään Pekka Kiiliäinen.
Ilkka Turpiainen vastaa katsomo- ja lavasterakenteista. Kievarin Pihalle rakennetaan esityksiin 200-paikkainen nouseva katsomo.
Kievarin Pihan kahvilassa aloittaa uusi yrittäjä, Riikka Vuorinen, joka huolehtii myös näytelmien väliaikatarjoilusta.  Uuden kahvilan avajaisia vietetään maanantaina 23. toukokuuta.

Tirlittanin harjoitukset alkavat myöhemmin.

Käsikirjoittaja Anna Brotkin ja ohjaaja Kaisa Malinen
Tirlittanin käsikirjoitus on vielä sovitusvaiheessa ja näytelmän harjoitukset alkavat kesäkuun puolella.
Tirlitanin roolissa tullaan näkemään Maria Krestjanoff ja Luuvalorouvana Maija Honkasalo.  Muu roolitus selviää harjoitusten alkaessa.

                                     Hyvä meininki!

-eeva
Kuvat Eeva Mantere

Ei kommentteja: