tiistai 16. heinäkuuta 2019

NISKAVUOREN NAISET




Juliste Kuvitelmia / Hanna Tarkiainen


Kiihkeää kolmiodraamaa Niskavuorella.

Niskavuoren naiset kesäteatterissa Hyvinkäällä.

 
Aarnen ja Ilonan rooleissa nähdään Tuomas Korkia-Aho ja Lumi Aunio Teatterikorkeakoulusta.



Teatteri Päivölä esittää Knehtilän tilan suuressa ladossa Hyvinkään Palopurolla Hella Wuolijoen näytelmän Niskavuoren naiset. Näytelmän ohjaa Teemu Ojanne ja se on jatkoa viime kesänä suuren suosion saavuttaneelle Niskavuoren Heta -näytelmälle.  

 Niskavuoren naiset sijoittuu 1930 luvulle kieltolain aikaan. Kylään saapuu uusi hehkeä opettajatar Ilona ja Niskavuoren isännän, Aarnen ja Ilonan välille leimahtaa lempi jo ensi tapaamisella. Vanha emäntä Loviisa aavistaa suhteen kehittymisen ja varoittaa poikaansa.  Vahvojen naisten hallitsema Niskavuori tarvitsee Aarnen vaimoa Marttaa ja tämän rahoja. Aarne on kuitenkin kyllästynyt avioliittoonsa ja irrottautuu Niskavuoresta. Kylän juorukellot Sentraali-Sandra ja hänen siskonsa Serafiina pitävät huolta siitä, että kolmiodraama tulee koko kylän tietoon. 
 
Niskavuoren Vanhan emännän roolissa Auli Laine.
Niskavuoren naiset saa ensi-iltansa perjantaina 26.7. ja sitä esitetään kaikkiaan 13 kertaa. Viimeiset kaksi näytöstä elokuun lopussa ovat tunnelmallisia yönäytöksiä.
 
Knehtilän tilalle on alle 10 minuutin ajomatka Hyvnkään keskustasta.
Knehtilän mahtava kirkkomainen vanha lato upean peltomaiseman äärellä antaa viihtyisät ja ajan henkeen sopivat puitteet näytelmälle. Ladossa on 150 paikkainen nouseva katsomo, eikä sää haittaa, satoi tai paistoi. Hyvät opastetut parkkipaikat ovat aivan esityspaikan vierellä. Kahviosta löytyvät maistuvat väliaikatarjoilut. Kolmeen näytökseen on järjestetty maksuton edestakainen bussikuljetus Hyvinkään rautatieasemalta. 

Esityspäivät: Pe 26.7. klo 19, Su 28.7. klo 15, Ke 31.7. klo 19, Pe 2.8. klo 19 (bussi), Ke 7.8. klo 19 (bussi), Pe 9.8. klo 19, La 10.8. klo 17, Ke 14.8. klo 19, Pe 16.8. klo 19, Su 18.8. klo 15, Ke 21.8. klo 19, Pe 23.8. klo 21 YÖ (bussi), La 24.8. klo 21 YÖ.

Kaikki liput 20 €. Edestakainen Bussikuljetus Hyvinkään asemalta kolmeen esitykseen sisältyy lipun hintaan. Bussikuljetus varataan lippuvarauksen yhteydessä. Varaukset puh 040 7621990 tai liput@teatteripaivola.com.

--eeva

 



1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Ihana kokemus taas kerran, tämä Niskavuoren Naiset.
Varsinkin tämä vanhan emännän roolisuoritus, oli minusta paras tulkinta ikinä. Olisin halunnut ojentaa hänelle ruusun kiitokseksi, mutta annan sen nyt näin sanallisesti. Olen katsonut aiheesta kolme elokuvaa sekä kuunnellut yhden radiokuunnelma version. Että on mihin verrata. Myös Martan ja sentraalineitien osaaminen oli aivan nautittavaa.
Se mistä en pitänyt oli Aarnen ja Ilonan persoonnat tässä näytelmässä. En arvostele näyttelijöitä, he tekivät sen mitä heiltä oli edellytetty ja vallan mainiosti. Ymmärrän myös, että jokaisella ohjaajalla on oma näkemys ja tulkinnan vapaus. Mutta kun minusta kahden aikuisen ihmisen intohimoinen rakkaus tulkitaan tällaiseksi "teini hurmioiksi", niin se jätti ainakin minut, täysin kylmäksi. Mutta muuten, vallan mainio esitys !!! Kiitos ! terv. Paula Merta